Vierailimme lokakuun alussa maailman kauneimmaksi maaksikin kehutussa Uudessa-Seelannissa. Maine ei ole täysin perusteeton vaan Aotearoa eli "pitkän valkoisen pilven maa" on täynnä upean vaihtelevia maisemia. Noin Suomen kokoisen kahdesta pääsaaresta koostuvan valtion sisään mahtuu niin Eteläisten Alppien vuoristo, geotermisiä alueita, sademetsää kuin hienoja saaristo- ja rannikkomaisemiakin. Maa on myös täynnä erilaisia vaellusreittejä ja luontokohteita uskomattoman vaihtelevissa elinympäristöissä. Pitkään eristyksessä olleen saaren ainutkertainen luonto on kärsinyt paljon aluksi ensimmäisten ihmisten saapumisen ja myöhemmin eurooppalaisten mukana levinneiden petonisäkkäiden myötä. Monet lintulajit, kuten jättiläislintu moa, valtava haastinkotka, huia ja piopio ovat hävinneet useiden toisten sinnitellessä sukupuuton partaalla. Jäljellä olevaa paikallista lajistoa suojellaan kuitenkin aktiivisesti. Vieraskasvien ja -eläinten leviämistä pyritään estämään ja vieraspetojen paikalliseksi poistamiseksi tehdään paljon työtä.
29.9.
Saavuimme Uuden-Seelannin suurimpaan kaupunkiin Aucklandiin yli vuorokauden matkustamisen jälkeen aikaisin aamulla ja siirryimme saman tien venekuljetuksella miljoonakaupungin edustalla sijaitsevalle Waiheken saarelle. Auringon noustua saimme ihailla upeaa maisemaa: jyrkkiä korkeuseroja, jylhiä kalliorantoja, vehreitä rinteitä ja turkoosia merta. Endeemisistä lintulajeista tutuiksi tulivat muun muassa mielikuvituksellisesti ääntelevä tui, paratiisisorsa, ruskotavi, uudenseelanninkurmitsa ja -kyyhky, tiaisviuhko sekä eri puolella saarta aktiivisesti ääntelevät uudenseelanninmalurit.
30.9.
Maanantaina aikaero ja matkustamisen tuoma väsymys eivät yllättäen juurikaan enää tuntuneet. Varsinaista ohjelmaa toiselle matkapäivälle ei kuitenkaan ollut suunniteltu, vaan käytimme päivän kiertelyyn Waiheken poluilla ja rannoilla. Heti matkan alussa saimme todeta, että Uudessa-Seelannissa on kattava ja hyvin ylläpidetty kävelyreittien verkosto, jonka kautta on helppo tutustua maan monipuolisiin maisemiin.
1.10.
Tiistaina vierailimme vajaan tunnin venematkan päässä Waihekelta sijaitsevalla Tiritiri Matangilla, joka on upea ennallistettu haittaeläimistä vapaa saari, jolle istutettiin vuosina 1984-1994 lähes 300 000 puuta ja tuotiin lintulajeja, jotka ovat Uuden-Seelannin pääsaarilla sukupuuton partaalla pääosin vieraspedoista kuten rotista ja kärpistä johtuen. Kiersimme saaren hyvin merkittyjä polkuja pitkin, jotka risteilivät tunnelmallisissa maisemissa tiheän metsän peittämillä rinteillä. Löysimme hyvällä prosentilla käytännössä kaikki lintulajit, mitä saarella voi toivoa näkevänsä, kuten runsaslukuisina esiintyneen "valkopäämohuan" (Mohua albicilla), pohjoissaarentiikin, uudenseelanninmesikon sekä pohjoissaarensiepon. Kirsikoita kakun päällä olivat saaren pohjoisosista löytyneet lentokyvytön järkälemäinen takahe, sekä piilotteleva kookakopari. Saaren eteläkärjen majakan luona söimme eväitä ja kiikaroimme merelle, jossa näkyi mukavasti merilintuja. Australiansuulien ja uudenseelanninliitäjien lisäksi hieman tuulisempi sää oli tuonut näkyville muun muassa juovasiipiliitäjiä ja pitkäsiipiviistäjiä. Kuusi tuntia kului saarella kuin siivillä ja illaksi kelpasi palata hotellille kertaamaan päivän tapahtumia.
2.10.
Kolmen Waihekella vietetyn yön jälkeen vuorossa oli paluu pohjoiselle pääsaarelle ja ajomatkan aloitus Aucklandista etelään päin. Päivän ensimmäinen kohteemme olivat Waitomon kiiltomatoluolat, jotka ovat muodostuneet virtaveden kovertaessa tiensä pehmeän kalkkikiven läpi. Silmien totuttua pimeään tunnelma luolassa on epätodellinen. Sinertävänä hohtavat kiiltomadot valaisivat luolan katon tähtitaivaaksi, joka heijastui luolan pohjalla virtaavan joen pinnasta. Lukemattomien valopilkkujen alla kumiveneessä lipuminen oli taianomainen kokemus ja luolassa olisi voinut viettää tuntikausia tajuamatta ajan kulumista.
Iltapäivällä kävimme vielä turistikohteeksi kunnostetussa Hobbitonissa, jossa on kuvattu Taru Sormusten Herrasta -elokuvien Kontuun sijoittuvat kohtaukset. Hobittilavasteiden lisäksi idyllisillä vihreillä kukkuloilla sijaitsevan lammasfarmin keskelle rakennetulta kuvauspaikalta löytyi reissun lajilistalle mustajoutsen, uudenseelanninuikku sekä kaliforniantupsuviiriäinen. Illaksi saavuimme Rotoruaan, jossa majoituimme Tarawera-järven rannalla sijaitsevalla lodgella.
3.10.
Viides matkapäivämme kului Rotoruan geotermisen alueen kohteilla. Rotoruan ympäristö on täynnä erilaisia kuumia lähteitä ja kaupungissa leijailee pysyvästi rikkivedyn aikaansaama mädän kananmunan haju. Uuden-Seelannin kevätsää näytti myös varjopuolensa ja edellisiltana alkanut sade jatkui 24 tunnin ajan vaihdellen kaikkialla kevyen tihkun ja kovan rankkasateen välillä. Geotermisten retkikohteiden vaikuttavuutta huono sää ei kuitenkaan latistanut. Päivä alkoi Wai-O-Tapusta, jossa monenlaiset kraaterit, mutalammikot ja kuumat lähteet tuovat maaperän lämpöä ja kaasuja maan pinnalle. Epätodellinen oli jälleen paras sana kuvailemaan eri puolilla pulppuavia lähteitä, höyryävää maaperää, romahtaneita kraatereita ja maankuoren alta kulkeutuvien mineraalien räikein värein kirjomaa maisemaa.
Myös seuraava kohteemme Waimangu oli yhtä uskomaton ja häikäisevä. Tarawera-tulivuoren vuoden 1886 purkauksen seurauksena syntynyt useista lähteistä ja kraatereista koostuva kokonaisuus on maailman nuorin geoterminen alue. Kuumien lähteiden ja purkauskraatereiden välistä puikkelehtiva reitti kulki alas metsäistä rinnettä ja tarjosi toinen toistaan hienompia maisemia ja erikoisia yksityiskohtia kuumine vesisuihkuineen ja mineraalimuodostumineen.
Päivän päätteeksi vierailimme Rotoruan kaupungin kupeessa Te-Puiassa, jonka kuuluisin nähtävyys on puolen tunnin välein peräti 30 metrin korkeuteen purkautuva Pohutu-geysir. Vierailumme aikaan luonto osoitti kuitenkin arvaamattomuutensa, eikä Pohutu ollut purkautunut kunnolla kolmeen päivään. Täysimittaisten purkausten sijaan kallion kolosta suihkusi tasaisesti pienempiä vesisuihkuja, eikä painetta päässyt kertymään riittävästi suuremman geysirin purkautumista varten. Illaksi sää kirkastui niin että pääsi kiikaroimaan majoituspaikaltamme Tarawera-järvelle, josta mustamerimetso ja australianlapasorsa pidensivät päivän aikana karttunutta reissun pinnalistaa entisestään. Uuden-Seelannin endeemeistä oltiin aiemmin havaittu peukaloissieppo ja uudenseelanninsotka sekä -haukka. Lisäksi pimeän laskeuduttua uudenseelanninhaukkapöllö oli aktiivisesti äänessä aivan hotellihuoneemme vieressä.
4.10.
Perjantaina jatkoimme matkaa pohjoissaarelta eteläsaarelle, jonka kiertämisen aloitimme Christchurchista. Iltapäivän aikana ajoimme itärannikolta saaren poikki kohti länttä ja Uuden-Seelannin Alppeja. Reitti vuoriston läpi kulkee vuonna 1864 löydetyn Arthur's Passin solan kautta. Ajomatkalla pysähdyimme Castle Hillillä ihailemassa matalahkojen kukkuloiden päällä sijaitsevia erikoisen mallisia massiivisia kiviä, jotka ovat olleet osa muinaista merenpohjaa. Illaksi saavuimme 740 metrin korkeudella sijaitsevaan Arthur's Passin kylään ja teimme pimeän tullen kävelylenkin läheisessä metsässä tavoitteenamme kuulla harvinainen kirjokiivi, mutta Uuden-Seelannin kansallislintu ei vielä paljastanut itseään meille.
5.10.
Aamu alkoi aikaisin, kun nousimme Markuksen kanssa jo aamuhämärissä Otira Valleyn laaksossa virtaavan joen vartta pitkin vuorille reilun kilometrin korkeuteen tavoitteenamme löytää vain Uuden-Seelannin Alpeilla esiintyvä harvinainen kalliovilistäjä. Hyvin ylläpidettyihin tasaisiin polkuihin verrattuna Otira Valley Track oli sopivan haastava käveltävä, etenkin reitin noustua irtokivikkoon Otira-joen ylittävän sillan yläpuolella. Aamuhämärän ja sumun pikkuhiljaa hälventyessä saimme yllättäen huomata olevamme todella jyrkkärinteisessä laaksossa korkealle kurottavien lumihuippuisten vuorten välissä. Tavoitelajia ei kuitenkaan näkynyt ja aamuseitsemän jälkeen jouduimme kääntymään takaisin. Paluumatkalla kuitenkin onnisti, kun Markus hoksasi vilistäjäpariskunnan pomppimassa kymmenisen metriä alapuolellamme polun ja puron välissä. Komea onnistuminen heti tiiviin päivän alkuun!
Aamiaisen jälkeen nousimme hienossa luonnontilaisessa metsässä 900 metrin korkeuteen Devil's Punchbowl-vesiputoukselle. Hyvin hoidetulta polulta, jonka hankalimpiin kohtiin oli rakennettu portaita ja pitkoksia, oli mukava ihastella peukaloissieppojen ja metsävilistäjien kansoittamaa metsää. Myös 121 metriä korkea vesiputous oli odotetun komea. Iltapäiväksi ajoimme vuoristosta eteläsaaren länsirannikolle, jossa kävimme ihailemassa merenpohjan kerrostumisen seurauksena syntyneitä omalaatuisia Pancake Rocks -rantakallioita. Kävelimme myös Truman Track-polkua pitkin näyttävälle hiekkarannalle, jossa aallot pikku hiljaa syövät savista rantatörmää. Kumpikin omintakeinen nähtävyys tarjosi hyviä kuvausmahdollisuuksia ja tervetulleita taukoja pitkään ajopäivään.
Illaksi jatkoimme matkaa kohti etelää ja Franz Josefin jäätikön kupeessa sijaitsevaa saman nimistä kylää. Auringon laskettua yritimme uudestaan kiivin havaitsemista Okaritossa parikymmentä kilometriä majoituskohteestamme pohjoiseen. Tyyni ja kirkas keli oli optimaalinen lintujen kuunteluun ja saimme ihailla upeassa tähtikirkkaassa yössä linnunradan alla uudenseelanninhaukkapöllöjen huutelua ennen kuin yhdeksän aikaan myös okaritonruskokiivit intoutuivat lyhyesti ääneen. Kiivikoiras huusi ensin kolme peräkkäistä kiljaisua hieman kauempaa ja kymmentä minuuttia myöhemmin kuultiin komea sarja myös aivan parkkipaikan viereisistä puskista. Hetken päästä kuulimme vielä mitä ilmeisimmin saman kiivin ylittävän parkkipaikalle vievän soratien. Pensaikosta kuului liikettä, minkä jälkeen raskaasti kulkeva kaksijalkainen eläin ylitti tien lähietäisyydeltä ja katosi metsään. Askelten ääni toi mieleen pienikokoisen ihmisen kävelyn. Villin kiivin havaitseminen oli ehdottomasti yksi suurimmista tavoitteistamme Uuden-Seelannin toivelistalla.
6.10.
Matkan puoliväli ylitettiin sunnuntaina, jolloin jatkoimme edelleen eteläsaaren länsirannikkoa pitkin kohti etelää. Lake Mathesonilla pilvet peittivät näkyvistä Uuden-Seelannin korkeimman vuoren Mount Cookin huipun, mutta kävely luonnontilaisessa saniaispuumetsässä oli silti hieno kokemus. Iltapäiväksi saavuimme Lake Moerakille, jossa saimme ihailla lisää upeaa sademetsää, jonka vehreys ja yltäkylläisyys toivat mieleen Amazonin trooppisen sademetsän. Yli kahdeksankymmenen maassa ja puiden rungoilla kasvavan saniaislajin lisäksi maisemaa värittivät kaiken suuntaisilla pinnoilla toistensa päällä kasvavat sammalet ja köynnöskasvit. Ympäristö oli taas täysin erilainen mihinkään aiempina päivinä näkemäämme verrattuna.
7.10.
Maanantai alkoi sateisessa säässä vierailulla rannalle, jonka kautta sademetsässä pesivät vuonopingviinit kulkevat merelle kalastamaan. Pingviinien poikaset olivat juuri kuoriutuneet, joten emot kulkivat pesän ja meren väliä pitkin päivää. Maailman harvinaisimpiin pingviinilajeihin kuuluva vuonopingviini on ainoa pingviinilaji, joka pesii sademetsässä. Pesät voivat sijaita jopa kolmensadan metrin päässä rannasta. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen näimme ensimmäisen pingviinin saapuvan metsästä rantaan kauempana meistä ja pian saimme seurata myös aivan lähietäisyydeltä vuonopingviinin matkaa metsänrajasta veteen. Vedessä elementissään olevien pingviinien liikkuminen maalla oli varsin kömpelöä ja jyrkkä mutainen rinne tuotti niille selvästi haasteita. Koomisesti kompuroivien lintujen näkeminen lähietäisyydeltä oli ikimuistoinen kokemus, olihan kyseessä myös ensimmäinen kerta, kun näin pingviinin luonnossa. Näimme aamupäivän aikana lopulta kuusi eri pingviiniyksilöä ennen kuin sade yltyi sen verran että päätimme palata lodgelle. Iltapäivällä kiertelimme vielä hieman sademetsän poluilla keräten voimia seuraavaan tiiviimpään matkustuspäivään.
8.10.
Tiistaina jatkoimme kohti eteläsaaren kärjen edustalla sijaitsevaa Stewart Islandia, joka on Uuden-Seelannin "kolmas pääsaari". Tarkoituksemme oli lentää Stewart-saarelle, mutta lento peruuntui myrskyisen sään takia. Sen sijaan matkasimme lautalla ja saimme todeta tuulisena pidetyn Foveaux'n salmen maineensa veroiseksi. Lautalta käsin teimme pomppuisesta kyydistä huolimatta ensimmäiset havainnot alueen yleisistä merilinnuista isoalbatrossista, nokiliitäjästä, myrskysukeltajasta ja kapinmyrskyliitäjästä. Illalla saimme seurata saaren ainoan kaupungin Obanin satamalaitureilta pienikokoisten sinipingviinien rantautumista. Pingviinit pesivät myös majatalomme rakennusten alla ja niiden korisevat äänet kuuluivat sisätiloihin selvästi. Illan jo pimennyttyä kuului huoneeseemme aivan majoituksen vierestä myös eteläsaarenruskokiivin huutelu. Kyseessä oli itselleni tuhannes havaitsemani lintulaji ja spontaani katkaisupinna tuli mukavasti sisätiloista majatalon sängyssä maaten!
9.10.
Seuraava aamu alkoi aikaisin merilinturetkellä avomerelle Stewart-saaren itäpuolelle. Kova, puuskissa yli 25 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli oli nostattanut Eteläiseltä Jäämereltä komeat aallot ja Stewart-saaren rannikon suojista poistumisen jälkeen kyyti oli varsin hurjaa. Kovassa myrskyssä valtameren korkeiden aaltojen ja merilintujen ympäröimänä keikkuminen oli kunnioitusta herättävä kokemus. Tuulinen sää oli sinänsä otollinen merilintujen havaitsemiseen, mutta retken lajivalikoima ei lopulta ollut aivan niin monipuolinen kuin keli olisi antanut odottaa. Lintuja näkyi kuitenkin paljon ja esimerkiksi albatrosseja havaitsimme neljää eri lajia. Runsaslukuisten isoalbatrossien lisäksi saimme ihailla veneestä heitellyistä kalanperkeistä kiinnostuneita uudenseelanninalbatrosseja, "salvininalbatrosseja" (Thalassarche salvini) ja kahta jättimäisen upeaa kuningasalbatrossia. Albatrossien ohella retken aikana havaittiin muun muassa valtavat määrät nokiliitäjiä, kapinmyrskyliitäjiä, stewartinmerimetsoja, muutamia pikkuprionieita, etelänkihuja, tummamyrskyliitäjiä, kyyhkyprioni, sekä maailman harvinaisin pingviinilaji keltasilmäpingviini. Iltapäivällä vierailimme Ulva-saarella, joka pohjoisen Tiritiri Matangin tapaan on vieraspedoista vapaa paikallista kasvillisuutta ja eläimistöä ylläpitävä suojelualue. Saari on suojeltu jo vuonna 1899, minkä seurauksena komeissa metsissä kasvoi paljon suurempia puita kuin Tiritirillä, vaikuttavimpana mahtavat miro-, maorinpihkatippio- ja maorinpodokarpus-havupuut ('miro', 'rimu' ja 'totara'). Tuttavallinen uudenseelanninsieppo löytyi kävelyreitin varrelta nopeasti, samoin kuin hieman myöhemmin myös värikäs mohua. Loppumatkasta päästiin ihailemaan loppujakin Ulvan tavoitelistalle kuuluneita lintulajeja kruunuviherkaijaa ja tiikiä.
Pitkä päivä huipentui illalla kiiviretkeen, jolla pääsimme otsalamppujen valossa ensi kertaa näkemään luonnonvaraisen kiivin. Lentokyvyttömät kiivit ovat monien muiden Uuden-Seelannin lintulajien tapaan kärsineet valtavasti eurooppalaisten mukana saapuneista vieraspedoista, jotka uhkaavat erityisesti lintujen munia ja poikasia. Onneksi kiivit ovat kuitenkin välttäneet monien sukupuuttoon kuolleiden Uuden-Seelannin endeemien kohtalon ja niitä sinnittelee vaihtelevan kokoisina populaatioina eri puolilla saaria. Stewart-saarella eteläsaarenruskokiivien kanta on erityisen tiheä verrattuna muiden kiivilajien tilanteeseen Uuden-Seelannin pääsaarilla. Näimme iltaretkellämme kaksi kiiviä, jotka säntäilivät koomisen näköisesti mutta yllättävän ketterästi hiekkarannan reunaa pitkin etsien heinikon ja hiekan rajamaastosta ruokaa pitkillä nokillaan. Siivetön ja pyrstötön kiivi on epätodellisen näköinen ilmestys, eikä ulkomuotonsa tai liikkumisensa puolesta vaikuta lainkaan linnulta. Kahden hienon kuuntelukokemuksen jälkeen Uuden-Seelannin tunnuseläimen näkeminen oli
varsinainen unelmien täyttymys! Lintuja tarkkailtiin punaisen otsalampun valossa, jota ne eivät kykene näkemään eivätkä siten siitä häiriinny.
10.10.
Torstaina palasimme Stewart-saarelta eteläsaarelle ja tällä kertaa sää oli riittävän hyvä lentämiseen. Saimme pienkoneesta käsin ihailla aurinkoisessa säässä Etelän Alppien jyrkkiä lumihuippuja ja hienoja vuonomaisemia matkallamme Milford Sound-vuonolle, jossa teimme myös muutaman tunnin risteilyn kuvankauniilla vuonolla. Ei ole ihme, että erittäin jyrkkäpiirteinen ja korkeareunainen vuono komeine vesiputouksineen ja jäätiköineen on Uuden-Seelannin suosituin turistikohde. Iltapäiväksi jatkoimme viimeiseen majapaikkaamme Glenorchyyn, joka sijaitsee upeissa postikorttimaisemissa vuorten syleilyssä kirkkaan Wakatipu-järven rannalla. Alueella on kuvattu useiden elokuvien kohtauksia ja lähistöllä sijaitsevat muun muassa Taru Sormusten Herrasta-trilogian Sumuvuoret ja Lothlórien.
11.10
Viimeisenä matkapäivänämme teimme vaelluksen Glenorchya ympäröivään vuoristoon, jossa yritimme kiertää läheisen Mount McIntoshin harjanteen kautta kulkevan kävelyreitin. Valitettavasti edellisviikkojen kovien sateiden jäljiltä Buckler Burn -joki oli mahdoton ylitettävä, joten meidän oli tyytyminen vierailuun Bonnie Jean Hut -majalla lumihuippuisen Mount Alaskan rinteellä. Alueella on louhittu volframimalmimineraali scheeliittiä ja kaivostoiminnan jälkiä kuten vanhoja vuoristomajoja ja hylättyjä kaivantoja näkyi polun varrella siellä täällä. Wakatipu-järven koillisrannan välittömässä läheisyydessä on paljon korkeita huippuja ja Mount Alaskaakin ympäröivät vielä korkeammat yli kahteen kilometriin kohoavat Mount Larkins, Stone Peak ja Major Peak.
12.10.
Aamuseitsemältä alkoi paluumatka Queenstownin, Aucklandin ja Dohan kautta Suomeen. Takaisin Helsingissä olimme lähes kaksi vuorokautta kestäneen matkustamisen jälkeen sunnuntaina klo 17.
Suuret kiitokset ikimuistoisesta matkasta koko matkaseurueelle ja matkajärjestelyistä Suomen Kuvausmatkoille!
Alla lista kaikista matkan aikana havaituista lintulajeista (107 kpl):
aasianturturikyyhky
australianhaarapääsky
australiankapustahaikara
australianlapasorsa
australianmerimetso
australianpitkäjalka
australiansulttaanikana
australiansuohaukka
australiansuula
etelänkihu
etelänselkälokki
eteläsaarenruskokiivi
fasaani
hopealokki
hopearilli
isoalbatrossi
isohuiluvaris
jalohaikara
juovanaamasorsa
juovasiipiliitäjä
kaka
kaliforniantupsuviiriäinen
kalliovilistäjä
kanadanhanhi
kapinmyrskyliitäjä
kaunomerimetso
kea
keltasilmäpingviini
keltasirkku
kesykyyhky
kiiltokäki
kiuru
kookako
korallihaikara
kottarainen
kruunuviherkaija
kuningasalbatrossi
kyyhkyprioni
laulurastas
makomako
merihanhi
merimetso
metsävilistäjä
mohua
mustajoutsen
mustamerimetso
mustanokkatiira
mustarastas
myrskysukeltaja
naamiohyyppä
nokikana
nokiliitäjä
nokimeriharakka
okaritonruskokiivi
oseaniankirvinen
paratiisisorsa
partamerimetso
peippo
peukaloissieppo
pihamaina
pikkuprioni
pipipi
pitkäsiipiviistäjä
pohjoissaarensieppo
pohjoissaarentiiki
punakuiri
pyhimyskalastaja
rautiainen
ruskotavi
räyskä
salvininalbatrossi
silkkiuikku
sinipingviini
sinisorsa
stewartinmerimetso
suomutavi
suoviiriäinen
takahe
tiaisviuhko
tiiki
tui
tummamyrskyliitäjä
urpiainen
uudenseelanninalbatrossi
uudenseelanninhaukka
uudenseelanninhaukkapöllö
uudenseelanninkerttunen
uudenseelanninkurmitsa
uudenseelanninkyyhky
uudenseelanninliitäjä
uudenseelanninlokki
uudenseelanninmaluri
uudenseelanninmeriharakka
uudenseelanninmesikko
uudenseelanninsieppo
uudenseelanninsotka
uudenseelannintiira
uudenseelanninuikku
uudenseelanninviherkaija
valkokurkkurosella
valkonaamahaikara
valkopäämohua
varpunen
vekaluhtakana
viherpeippo
vuonopingviini
(ulappakeijulaji)
コメント