Ahvenanmaan linturallin lähtökohdat olivat tänä vuonna erityisen kiinnostavat. Lämmin maalis-huhtikuun vaihde etelätuulineen oli tuonut Suomeen jopa poikkeuksellisen aikaisia muuttajia, mutta toisaalta viikonlopuksi luvattu talvinen sää ei ainakaan helpottaisi lintujen löytämistä. Etenkin pyöräjoukkueille olisi luvassa todella hyytävät olosuhteet kovan pohjoistuulen ja lumisateen armoilla. Onneksi joukkueemme Vanhat Siat (Volter Lukander, Markus Lauha, Antti Jokelainen, Kati Kauppi & allekirjoittanut) oli häpeällisesti liikkeellä autolla.
Rallin aloituspaikaksemme valikoituivat Hagan pellot, josta tavoitteena oli kirjata listalle nopeasti peltolajit, joita ei välttämättä myöhemmin rallissa tulisi vastaan. Muun muassa pikkujoutsen ja lyhytnokkahanhi ovat viime vuosina olleet Hagassa melko vakiokamaa. Koimme kuitenkin ensimmäisen takaiskumme heti rallin aluksi, kun pelloilta ei etsimisestä huolimatta löytynyt edes metsä- tai tundrahanhia. Tätä mahdollisuutta emme olleet taktiikkaa hioessamme ottaneet edes huomioon. Pikkujoutsentakaan emme hentoisista toiveista huolimatta löytäneet, mutta mustavaris oli positiivinen yllätys. Noin 20 minuuttia ennen rallin alkua näyttäytynyt yksilö ehti ennen alkuvihellystä hävitä, mutta löytyi onneksi myöhemmin täsmälleen samalta paikalta. Myös fasaani ja kivitasku kuuluivat tärkeisiin pinnoihin, joita olisi ollut vaikea paikata myöhemmin. Hagasta löytyi myös yllättäen rallimme ainoaksi jäänyt hiirihaukka! Lisäksi listalle kertyi tietysti paljon peruslajistoa, kuten lokkeja, kahlaajia ja varpuslintuja. Vajaan tunnin intensiivisen havainnoinnin jälkeen kiirehdimme eteenpäin hivenen ristiriitaisissa tunnelmissa. Harmaahanhien ja kapustarinnan puuttuminen tässä kohtaa oli suuri pettymys, toisaalta etenkin mustavaris selvä plussa.
Seuraavaksi suuntasimme käymään läpi Pålsbölen alueen vesistöjä. Vandofjärdenillä raaka pohjoistuuli teki havainnoinnista liki mahdotonta, mutta rantaan vievän hiekkatien varrella auton editse lensi sentään varpushaukka. Hemo-lammeksi ristimämme vakiokohteemme tuotti jälleen kerran hyviä pinnoja mm. pyrstötiaisen ja metsäviklon muodossa. Tärkeäksi pinnaksi osoittautui myös muutaman säkeen yllättäen laulanut rautiainen, jota emme enää myöhemmin rallin aikana havainneet. Ensimmäisen päivän lähestyessä iltaa suuntasimme vielä pohjoiseen kohti Getaa, josta tavoitteena oli kerätä listalle aina niin epävarmoja metsälajeja. Matkalla pysähdyimme katselemaan uudestaan kauniissa ilta-auringossa kylpevää Vandofjärdeniä. Tarkoitus oli lähinnä etsiä sorsia ja nauttia tuulensuojaisesta katselupaikasta, mutta pysähdys osoittautuikin ensiluokkaisen kannattavaksi, kun Markus ilmoitti heti putken pystytettyään katsovansa kaislikon keskellä seisovaa jalohaikaraa. Kiirehdimme vilkaisemaan lintua Markuksen putkesta ja siellähän puhtaanvalkoinen haikara tosiaan poseerasi majesteetillisesti ruokojen välistä. Ensimmäinen oikeasti kova laji, josta saimme lopulta myös rallin ainoan ässämme! Samalta paikalta löytyi myös yksittäinen uivelo, joka oli niin ikään tärkeä pinna.
Getabergin kallioilta saimme ihailla Ahvenanmaan hienoimpia näköaloja, mutta lintujen osalta oli varsin köyhää. Arvokas havainto oli kuitenkin näkötornin juurelta lentoon potkittu teerinaaras. Auringon laskiessa vierailimme vielä Höckböleholmenin lehdossa, joka ei sekään juuri haviksia tuottanut. Soidinlentoaan kurnuttanut lehtokurppa kuitenkin tarjosi lohtua heti auringon laskettua. Muista iltalajeista nopeasti hoitui myös luhtakana ja yllätykseksemme onnistuimme provosoimaan liejukanankin ääneen lajin tutulta pesimälammelta. Kaulushaikara osoittautui sen sijaan ylivoimaiseksi esteeksi. Viime vuoden rallissa kuulimme lajin yli kymmenellä eri paikalla ja useamman kerran päivänvalossakin, mutta tällä kertaa meille ei Bottea suotu. Seitsemän kuuntelupysähdyksen jälkeen oli pakko luovuttaa ja siirtyä muutamaksi tunniksi nukkumaan ennen lauantaita, jolloin rallin tulos todella tehtäisiin.
Perjantain lajimääräksi jäi kohtuullisen vaatimaton 66, mutta listalta löytyi jalohaikaran, mustavariksen ja teeren johdolla muutamia haastavampia lajeja, joita pidimme tässä kohtaa ensimmäisen illan kokonaislajimäärää tärkeämpänä. Huolta aiheutti sen sijaan katastrofaalinen sääennuste, joka oli tarkentunut tarjoamaan koko lauantain ajaksi kovan pohjoistuulen lisämausteeksi vielä lumisadettakin. Pyöriskelimme sängyissämme unen rajamailla kolmisen tuntia odottaen pelonsekaisin tuntein miten huono näkyvyys seuraavana päivänä odottaisi.
Itse en malttanut rallin aikana kuvata juuri mitään, mutta onneksi Katin puhelimeen tallentui perjantai-illalta muutamia fiilistelykuvia.
Jo perjantaina puolikuntoisena rallannut Kati joutui lauantaina jäämään aamupäivän ajaksi lepäilemään ja parantelemaan itseään. Kun vaihtoehtona olisi ollut usean tunnin nököttäminen lumisateessa ilman kunnon talvivaatteita, oli valinta ehdottoman ymmärrettävä. Lähdimme siis neljän hengen voimin uhmaamaan sääoloja. Aamuyön pöllöretken tulos jäi vähemmän yllättäen laihaksi. Tätä oli osattu odottaa ja vaikka tuuli ja lumisade söivät kuuluvuutta, oli muutamalla suojaisammalla pysähdyksellä jopa toiveikas olo siitä, että pöllöjä voisi teoriassa kuuluakin. Sen sijaan sää Långnabbanin kärjessä oli totaalinen järkytys. Lunta tuprutti sankasti ja näkyvyys merelle oli aivan nollissa. Mielessä kävi, että olisi ihan mahdollista, että emme havaitse koko rallin aikana esimerkiksi allia tai mustalintua, mikä olisi tavoitteisiimme verrattuna jo koomisen surullista. Myös keskeyttäminen kävi pariin kertaan mielessä luistellessamme kesärenkaillamme lumisilla metsäteillä. Päätimme myöhäistää meristaijin aloittamista ja käytimme aikaamme metsäretkeilyyn, joka tuottikin listalle kuusitiaisen, puukiipijän, pikkukäpylinnun ja hippiäisen. Antti ja Volter kuulivat myös närhen, jonka kuitenkin valitettavasti Markuksen kanssa missasimme, joten siitä ei pinnaa saatu.
Rantaan palatessamme saimme iloksemme huomata, että lumisateen sankkuus vaihteli ja kovimpien pyryjen välissä aukesi ikkunoita, joiden aikana mereltä saattoi jopa nähdä lintuja. Meristaijilta saatiin lopulta todellinen torjuntavoitto, kun helpoimpien peruslajien ohella pinnalistalle saatiin kirjattua läheltä muuttanut yksinäinen kuikka ja päälle vielä muutama muu maukas laji. Kaukaa muuttaneiden ruokkien havainnointi oli haastavissa kelioloissa vaikeaa ja ensimmäinen löytämäni kolmen linnun ryhmä jäi osalta havaitsematta, mutta Markuksen myöhemmin paikantama kaukana edennyt kaksikko löytyi onneksi myös Volterin ja minun putkiin. Iso yllätys, jonka toivosta olimme sääolosuhteiden takia ehtineet jo luopua, oli Volterin aaltojen seasta kellumasta löytämä juhlapukuinen härkälintupari, joka taittoi muuttomatkaansa määrätietoisesti uimalla!
Lauantai oli kokonaisuudessaan tunteiden vuoristorataa. Paljon pysähdyksiä sisältänyt taktiikkamme oli raskas ja tiukaksi laaditusta aikataulusta jatkuva myöhästely henkisesti kuormittavaa. Paikoin todella rankaksi yltynyt sää söi motivaatiota ja muutamat helpot puutteet painoivat mieltä. Antin kuvailu siitä, miten Markus staijasi koko rallin ajan ainoastaan vastatuuleen peittääkseen silmistään vuolaana valuvat kyyneleet ei ollut kaukana totuudesta.
Yksi rallin raskaista takaiskuista koettiin Markuksen lähdettyä täyttämään yllättävän nopeasti tyhjäksi huvennutta bensatankkia ja muiden jäädessä Storbyn pelloille etsimään esimerkiksi helpoimpia puutteitamme hemppoa ja uuttukyyhkyä. Löysimmekin lupaavan oloisen peippolintuparven ruokailemasta sänkipellolta ja hetken etsinnän jälkeen totesin katselevani lukuisien peippojen ja järripeippojen ohella myös hemppoa. Linnun nuotitus ei sen sijaan mennyt kuin Strömsössä, ja Antin siirtyessä katsomaan lintua putkestani ehti se kadota jonnekin kasvuston sekaan. Yritimme etsiä lintua uudestaan, mutta paikalle pyyhälsi varpushaukka, joka pelotti kaikki pikkulinnut kauas peltojen toiselle puolelle. Volter totesi osuvasti, ettei ole koskaan ennen ollut näin pettynyt komean varpushaukkakoiraan näkemisestä. Hemposta meinasi koitua meille rallissa todellinen murheenkryyni. Suolana haavoissa olivat kolmessa eri tilanteessa näkemäni viisi yksilöä, jotka ehdin itse havaita ennen kuin laji lopulta antautui koko joukkueemme katseltavaksi rallin loppumetreillä.
Storbyn epäonnea seurasi kuitenkin onnekas tapahtumasarja, kun pysähdyimme hetkeä myöhemmin käymään läpi uutta peippoparvea toisella sänkipellolla. Useiden satojen peippojen ja järripeippojen seasta ei hemppoa löytynyt, mutta heti autosta noustuamme Markus hoksasi tienvieruspuskissa hyppineen tiltaltin ja Antti hetken perästä horisontin yllä lekuttaneen tuulihaukan! Molemmat erittäin hyviä pinnoja, joiden olimme pelänneet muuttuneen liki mahdottomiksi sääolojen takia. Lauantain aikana koettiin muitakin yksittäisiä tähtihetkiä, kuten Markuksen löytämä sinisuohaukkanaaras, joka yllätti meidät ihaillessamme Torpin venesatamassa nätisti kellunutta lapasotkapariskuntaa. Nämä positiiviset yllätykset ehtivät aina lämmittää mieltä muutaman hetken, ennen kuin peruslajien epätoivoinen etsiminen lunta tuiskuavilta pelloilta palautti mielialan takaisin maan tasalle. Puolenpäivän jälkeen teimme järkeväksi osoittautuneen päätöksen skipata Bodafjärdenin lahden ja niityn, jotta ehtisimme panostaa pelloille, joilta olisi otettavissa enemmän puuttuvia lajeja. Yksittäiset täsmäiskut tuottivat tulosta Markuksen hoksattua Bjärströmsträskin lammelta yksinäisen punasotkan ja Ahvenanmaalla aina vaikean varpusen löydyttyä Gottbystä.
Iltapäiväksi myös Kati saatiin onneksi takaisin remmiin kirittämään meidät kohti hienoa loppua. Olimme aamulla ehtineet luopua uskosta sadan lajin rajan rikkomisesta, mutta lauantain yllätyslajien ja peruslajien listan vääjäämättömän täydentymisen myötä alkoikin vaikuttaa siltä, että kolminumeroinen tulos olisi vielä mahdollinen. Kråkörsfjärdeniltä ei vielä lisälajeja kuitattu, mutta Gottbyn pellot tarjosivat vihdoin kauan etsityn hempon ja kapustarinnan. Ramsholmenissakin meinattiin hävitä enemmän kuin voittaa, kun pudotin tuloksettomassa pähkinänakkelijahdissa puhelimeni lehtoon. Onneksi ehdin huomata kännykän häviämisen ja se myös löytyi suht lyhyellä etsinnällä. Tämän jälkeen olikin aika jättää vastoinkäymiset taakse ja käynnistää loppukiri!
Torpfjärden oli meille onneksi tänä vuonna suosiollinen, ja vaikka korkean vedenpinnantason myötä kahlaajia ei juuri löytynyt, oli lahdella hyvä määrä sorsia. Pinnalistallemme päätyivät jouhisorsa, harmaasorsa ja haapana. Huipputärkeä havainto oli myös kaislikon yllä lekutellut ruskosuohaukkanaaras. Ruskiksen myötä petolintupottimme paisui suuremmaksi kuin koskaan ennen Ahviksella, mikä tuntui lumisateessa ja kovassa pohjoistuulessa liki käsittämättömältä. Vaikka sään jumalat tuntuivat vihaavan koko ralliporukkaa, niin Sendari oli ollut meille suosiollinen. Enemmänkin kovia pinnoja olisi ollut tarjolla, kun kaislikon reunaa kulkiessamme edestäni pyrähti kaksi viiksitimalia! Valitettavasti tilanne oli niin nopea, ettei takana tulleilla ollut mahdollisuutta havaita lintuja ja tämäkin pinna jäi saamatta. Laji on Ahviksella kiertänyt allekirjoittanutta kuin kissa kuumaa puuroa. Pari vuotta sitten kuulimme timaleita ennen rallin alkua, mutta pinnaa ei silloinkaan saatu. Ehkä sitten ensi vuonna…
Viiksitimalin pummaamista ei ollut aikaa jäädä harmittelemaan vaan piti suunnata eteenpäin kohti uusia lajeja. Jomalan pelloiltakaan ei löytynyt harmaahanhia (missä Ahvenanmaan kaikki hanhet olivat?!?), mutta paikalla aiemmin havaittu isolepinkäinen sen sijaan odotti nätisti peltojen läpi kulkevan tien varrella. Lintu poseerasi matalan puskan päällä niin komeasti, että havaitsimme sen jo auton sisältä. Viimeinen todella helppo puutekin saatiin paikattua Jomalasta poistuessamme. Juuri ennen päätielle kääntymistä huomasimme silmäkulmastamme pellolla parven kyyhkyjä ja pitihän ne käydä läpi. Markus operoi auton tien sivuun ja kaivoimme putket esiin. Sepel-, kesy-, kesy-, sepel-… ensimmäinen läpikelaus ei tuottanut vielä uuttukyyhkyä. Käännyin kuitenkin käymään parven vielä toiseen kertaan huolellisemmin läpi ja BOOOM! Sieltähän uuttukyyhky nosti päänsä parven takimmaisena olevan sepelkyyhkyn edestä. Hätäpäissäni yritin nuotittaa lintua muille, jotka myös onnistuivat löytämään rauhallisesti ruokailleen kyyhkyn. Tämä oli helpottava paikkaus!
Nyt kohti Nåtön lehtoa ja rallin päätöstä. Valkoposkihanhi oli onneksi Maarianhaminasta odotetun helppo, eikä sitä varten tarvinnut pysäyttää autoa. Nåtöhön saavuimme näin ollen vajaat puoli tuntia ennen rallin päättymistä. Järkeilimme, että meillä olisi vielä ihan hyvin aikaa löytää Ramsholmenissa pummaamamme pähkinänakkeli. Hetken aikaa käveltyämme Antti kiinnitti huomiota polun vierestä kuuluneeseen epämääräiseen piipittelyyn. Hentoinen yhteysääni ei vastannut käsitystämme nakkelin tyypillisestä ääntelystä, mutta astuimme kuitenkin polulta sivuun ja siinähän kaunis siniselkäinen lintu hypähteli rungolla suoraan edessäni! Hälytin kiireesti muun joukkueen puunrungon oikealle puolelle ja pääsimme tuulettamaan taas yhden pinnan merkiksi.
Rallia oli tässä vaiheessa jäljellä reilut 10 minuuttia ja päätimme siirtyä Nåtön rantaniitylle, jos sieltä vaikka löytyisi joku puuttuva kahlaaja tai kalasääski sattuisi lentämään yli. Pitkoksia pitkin kävellessämme Volter hoksasi rantapuun latvasta fyllarin. Olin täysin varma, että uunilintu tähän aikaan vuodesta tarkoittaisi jo havaitsemaamme tiltalttia, mutta pysähdyimme kuitenkin katsomaan. Lintu pudottautui puusta suoraan eteemme niitylle ja heti löydettyäni sen kiikarin kuviin tajusin katsovani pajulintua! Yleinen habitus, silmäkulmajuovan voimakkuus, ja tärkeimpänä pitkä siiven ulottuma: eihän tästä voinut erehtyä! Hädissäni sopersin että kyseessä on oppikirja-pajulintu ja kutsuin hieman taaemmas jäänyttä Markusta tuomaan ainoan autolta mukaan sattuneen kaukoputken lähemmäksi. Valtasin lupaa kyselemättä okulaarin itselleni ja vahvistin saman, minkä olin jo kiikarien läpi todennut: olimme havainneet pajulinnun lumisateessa huhtikuisella Ahviksella! Kirosin ääneen, että olin jättänyt kameran autoon, kun kuvittelin ettei sitä nakkelijahdissa tarvita. Onneksi lintu poseerasi meille hyvin rauhallisesti ja maailmanluokan phonescouppaaja Volter onnistui ottamaan Markuksen kaukoputken läpi kännykällä niin komeata videopätkää, että sitä kelpaisi esitellä vaikka Cannesin elokuvajuhlilla! Pysäytyskuvista pääsimme yhdessä vahvistamaan jo varmaksi julistamani määrityksen ja heittämään vielä kerran femmoja mahtavan lopetuksen kunniaksi. Tämä oli kaikkien aikojen Ahvis-onnistuminen!
Raskaan rallin päätyttyä komean nousujohteisesti siirryimme ansaitusti Maarianhaminaan nauttimaan pizzoista ja oluista. Olo oli hurjan lopun ja uskomattoman pajulintuhavainnon jälkeen tyytyväinen. Olimme rikkoneet mahdottomalta tuntuneen satasen rajan ja tuloksemme 105 ylitti myös viime vuoden ennätystuloksemme yhdellä lajilla. Erityisen helppoja puutteita ei lopulta jäänyt, närhen ja palokärjen tapaisia metsälajeja kun ei voi koskaan pitää täysin itsestäänselvyytenä. Listalle oli myös kertynyt varsin kattavasti iloisia yllätyksiä ja lajeja, joita emme aiemmin olleet Ahviksella havainneet, kirkkaimpina kruunujalokivinä jalohaikara ja pajulintu. Pohdiskelimme samalla, mikä voittajajoukkueen lajimäärä olisi. Sää oli ollut karmea, mutta toisaalta maastossa oli ollut lintuja, joten uskoimme että kärkipää oli ne myös löytänyt ja rallissa rikottaisiin viime vuosien tapaan 110 lajin raja. Itse olemme aiempina vuosina yltäneet Markuksen sekä myös Antin ja Volterin kanssa reilun sadan lajin tuloksilla sijoille 5-10 ja vastaavanlaista sijoitusta pidimme tänäkin vuonna todennäköisenä.
Purussa kävi kuitenkin ilmi, että olosuhteet olivat todella verottaneet kaikkien lajimääriä. Monet aiempina vuosina kanssamme tasavahvat joukkueet jäivät 90 lajin tietämille ja purun edetessä voitosta mahdollisesti kilpailevien joukkueiden määrä kävi yhä pienemmäksi. Olimme toivoneet sijoitusta viiden parhaan joukkoon, mutta jossain vaiheessa alkoi toden teolla ahdistaa, tässähän voisi käydä ihan miten tahansa... Viimeisen kilpailijamme huutaessa lajimääräkseen 101 olimme kuin puulla päähän lyötyjä, onko tämä totta, eihän tämän pitänyt olla mahdollista! Yllättävä voitto oli viimeinen kruunu rankalle, mutta palkitsevalle ja aina yhtä unohtumattomalle rallille! Vuorokauden retkeily hyvässä seurassa, palelu ja väsymys, lintujen havainnointi, joka päättyy siihen kun saa kokoontua yhteen muiden joukkueiden kanssa ja kuulla heidän kokemuksiaan ja tarinoitaan rallista. Olen ensimmäisestä osallistumiskerrastani lähtien ollut sitä mieltä että Ahvis on opiskelijatapahtumien kuningatar.
Suurkiitos taas Symbioosi ry:n Pelikikoille rallin järjestämisestä, kanssarallaajille mahtavan tapahtuman luomisesta ja omalle joukkueellemme upeasta seurasta ja ikimuistoisista kokemuksista! Alla lista havaitsemistamme 105 lajista:
kyhmyjoutsen
laulujoutsen
merihanhi
kanadanhanhi
valkoposkihanhi
ristisorsa
haapana
harmaasorsa
tavi
sinisorsa
jouhisorsa
lapasorsa
punasotka
tukkasotka
lapasotka
haahka
alli
mustalintu
pilkkasiipi
telkkä
uivelo
tukkakoskelo
isokoskelo
teeri
fasaani
kuikka
silkkiuikku
härkälintu
mustakurkku-uikku
merimetso
jalohaikara (ÄSSÄ)
harmaahaikara
merikotka
ruskosuohaukka
sinisuohaukka
varpushaukka
hiirihaukka
tuulihaukka
luhtakana
liejukana
nokikana
kurki
meriharakka
kapustarinta
töyhtöhyyppä
pikkutylli
tylli
kuovi
metsäviklo
punajalkaviklo
lehtokurppa
taivaanvuohi
riskilä
ruokki
räyskä
kalatiira
naurulokki
kalalokki
selkälokki
harmaalokki
merilokki
kesykyyhky
uuttukyyhky
sepelkyyhky
käpytikka
kiuru
niittykirvinen
västäräkki
peukaloinen
rautiainen
punarinta
kivitasku
mustarastas
räkättirastas
laulurastas
punakylkirastas
kulorastas
tiltaltti
pajulintu
hippiäinen
pyrstötiainen
sinitiainen
talitiainen
kuusitiainen
pähkinänakkeli
puukiipijä
isolepinkäinen
harakka
naakka
mustavaris
varis
korppi
kottarainen
varpunen
pikkuvarpunen
peippo
järripeippo
viherpeippo
tikli
vihervarpunen
hemppo
pikkukäpylintu
punatulkku
keltasirkku
pajusirkku