top of page
Writer's picturePatrik

Syksyisiä bongauksia

Päivitetty: 2. elok. 2023


Turturikyyhky, Pikku-Huopalahti, 1.10.

Kuluneena syksynä olen saanut nauttia muutamista hienoista elämänpinnoista, joista tarinoin tässä kirjoituksessa. Kaikki uudet elikset ovat tulleet enemmän tai vähemmän bongaamalla (eli olen lähtenyt katsomaan jotakin tiettyä lajia tietäen paikan, jossa sen pitäisi olla). Toki spontaanit elämänpinnat alkavat tätä nykyä olla Suomessa itselleni jo melko harvinaisia. Alkuperäisenä ajatuksenani oli, että tänä syksynä ehtisi bongauskeikkojen ohella käydä Viikin pelloilla tai muilla lintupaikoilla ihan vain katsomassa lintuja ilman varsinaisia lajitavoitteita, mutta nähtävästi muut kiireet ovat vieneet veronsa. Ehkäpä sitten ensi syksynä…


Palsasirri


Syksyn ensimmäisen elämänpinnan sain Laajalahden palsasirristä, joka viihtyi Maarin tornin edustalla syyskuun puolivälin kieppeillä noin viikon verran. Teekkareiden ja espoolaisten lisäksi lintubongareita palveleva länsimetro mahdollisti bongausreissun päivän luentojen jälkeen ennen suuntaamista iltaiseen Kallioon kavereita tapaamaan. Matka Viikistä Helsingin metropolialueen toiselle puolelle taittui reilussa puolessa tunnissa ja Otaniemen metroaseman strateginen sijoittelu lähelle Maarin tornille vievää hiekkatietä yllätti positiivisesti. Kiitokset HSL:lle onnistuneesta suunnittelusta!


Joutuisasta matkasta huolimatta sirripinnaan tarvittiin kuitenkin vielä havainto itse linnusta, mikä ei tietenkään ollut itsestäänselvyys. Ilman ylimääräisiä sydämentykytyksiä en tehtävästä selvinnyt, vaikka paikalle saapuessani lintu oli tornia miehittäviä bongareilla hallussa. Valheellisen turvallisuudentunteen valtaamana kysyin paikallaolijoilta nuotit linnun löytämiseksi ja kaivoin esille oman kaukoputkeni ilman paikan ja linnun tarkistamista omin silmin toisten putkista. Ylimielisyyteni palkittiin varpushaukalla, joka pyyhkäisi lietteen yli pelottaen alueen kaikki kahlaajat lentoon vain sekunteja sen jälkeen kun olin saanut putken ja jalustan pystyyn. Täydellinen ajoitus!


Puoliääneen suoritetun kiroilun jälkeen osoittautui, ettei hätä ollutkaan tämän näköinen, vaan sain itse kokea jopa sirrin löytämisen ilon, kun lintu tarttui putkeen muutamien kymmenien metrien päässä alkuperäisestä paikasta. Sirrin etäisyys tornista ei varsinaisesti mahtunut valokuvaukselle suotuisien viitearvojen sisään, mutta napsin harvinaisuudesta silti pari pakollista tunnistuskuvaa. Tavoitekohteen aikainen havaitseminen jätti sirrin seurailemisen jälkeen aikaa vielä alueen muidenkin lintujen läpikäymiselle.


Reilun puolen tunnin kiikarointi tuotti hyvän yleiskatsauksen paikan lajeista: valkoposkihanhia, harmaahaikaroita, västäräkkejä, kottaraisia ja valtavassa vesilintuparvessa tukkasotkia, nokikanoja sekä kaikkia yleisimpiä sorsia. Kahlaajista paikalla oli palsasirrin lisäksi lähinnä suokukkoja ja töyhtöhyyppiä sekä muutama suosirri ja yksittäinen kapustarinta. Havainnoinnin ohella ehdin vielä osoittaa palsasirrin paikan muutamille torniin saapuneille bongareille ennen lähtöä pinnaoluelle uutta elistä juhlistamaan.

Palsasirri, Laajalahti, 17.9.

Palsasirri pesii tundra-alueiden palsasoilla Koillis-Siperiassa ja Pohjois-Amerikassa. Tavallinen vieras Brittein saarilla, Suomessa laji on havaittu noin 100 kertaa.


Onnekas taigauunilintu


Pitkin syyskuuta ympäri Helsinkiä kantautui havaintoja taigauunilinnuista, mutta valitettavasti mikään näistä ei meinannut osua yksiin aikataulujeni kanssa. Perjantaina 28.9. lähdimme veljeni ja polkupyörällä liikkuvien tukijoukkojen voimin Vantaan Maratonille valmistavalle 30 kilometrin juoksulenkille Vanhankaupunginlahden ympäri. Ennen lähtöä ehdin huomata, että reitin varrella Kyläsaaressa oli aamutuimaan havaittu taigauunilintu, mutta optiikan kantaminen olisi tuonut harjoituslenkille turhan paljon lisähaastetta, eivätkä toiveeni linnun löytämisestä kesken juoksulenkin olleet muutenkaan erityisen korkealla.


Kuinka ollakaan, Arabianrannan eteläpäädyn lammikoiden luona lenkkipolun varrella vastaan tuli kymmenisen bongaria, jotka tähyilivät pusikkoa polun vieressä. Lintumiehet varoittivat kauempaa, ettei juoksulenkkareilla kannata tulla märälle polulle, eikä hippiäistä pienempää lintua näkisi ilman kiikareita. Päätin kuitenkin varoituksista huolimatta hiipiä muiden bongarien tasalle, sillä todellisuudessa taigauunilintu ei ole hippiäistä pienempi eikä linnun havaitseminen paljain silmin parinkymmenen metrin etäisyydeltä vaikuttanut mahdottomalta tehtävältä ainakaan omille silmilleni.


Paikalle päästyäni taigauunilintu oli hetkellisesti kadoksissa ja apuun kaivettiin kiikareiden lisäksi jo ääniatrappia, mutta vastoin yleisiä odotuksia tarkat silmät osoittautuivat teknologiaa tehokkaammaksi työkaluksi ja löysin linnun paljain silmin pusikosta. Osoitettuani paikan muille, saatiin vielä optiikan avulla varmistus lajista, ja pääsin itsekin katsomaan uutta elämänpinnaa kiikarien läpi. Lintu oli hienosti esillä jopa kelvollisella kuvausetäisyydellä, joten pieneltä harmistuksen tunteelta ei voinut välttyä kameran jäätyä kotiin. Tärkeintä oli kuitenkin lajin näkeminen ja yllättävä bongaus toi tervetullutta lisäenergiaa jäljellä olleille 24 kilometrille!


Taigauunilintu pesii Pohjois-Aasiassa Uralin itäpuolella. Suomessa tavataan vuosittain kymmeniä yksilöitä pääasiassa syys-lokakuussa.


Kesy turturikyyhky


Lokakuun ensimmäisenä päivänä huomasin maanantain luentojen jälkeen, että edellisenä päivänä Pikku-Huopalahdessa havaitusta turturikyyhkystä oli päivän aikana tullut useampia ilmoituksia. Ennen illan salitreeniä olisi juuri sopiva muutaman tunnin aikaikkuna, jonka aikana ehtisi hakea kameran kotoa ja matkata Pikkikseen sekä mahdollisesti vielä takaisinkin. Päätös oli näin ollen helppo tehdä!


Kyyhky oli ennakkotietojen mukaan pysynyt melko uskollisesti paikallaan Pikku-Huopalahden itärannalla, mutta en missään nimessä pitänyt bongausta itsestäänselvyytenä, sillä mielessäni kummitteli vielä tammikuisen idänturturikyyhkyn pummaaminen Haminassa. Menneisyyden haamut eivät kuitenkaan painaneet enää harteilla, vaan tällä kertaa turturi löytyi helposti juuri sieltä mistä pitikin. Kuvasin lintua ensin kauempaa, mutta paikalla olleet bongarit osasivat opastaa, ettei taajamaympäristöön ja Pikku-Huopalahden hulinaan tottunut lintu pelännyt käytännössä mitään. Niinpä hiivimme parin muun kuvaajan kanssa polun viertä pitkin noin kymmenen metrin päähän linnusta, joka lähestyi meitä itse vielä muutaman metrin verran. Kesyn oloinen lintu ei tosiaan säikkynyt koiria tai polkupyöräilijöitä lainkaan, valokuvaajista puhumattakaan. Ilta-aurinkokin suostui hetkeksi paljastamaan itsensä pilvien takaa tarjoten hienot valot harvinaisuuden kuvaamiseen.


Turturikyyhkyn kuvausta lähietäisyydeltä.


Kesy lintu ei pelännyt edes koiria.

Turturikyyhky pesii Euroopassa, Turkissa ja Pohjois-Afrikassa. Harvinainen pesimälaji Kaakkois- ja Etelä-Suomessa, maamme kanta on nykyään noin 5–10 paria.


Viitatiainen


Perjantaina 12.10. kännykkään tuli hälytys viitatiaisesta Herttoniemessä Saunalahden pohjukassa. Houkutteleva laji vieläpä sopivan lähellä kotia, varsinkin kun lintu vaikutti pysyvän tiukasti samalla alueella ja päivityshavaintoja putoili tasaisesti pitkin päivää. Kalenterini oli kuitenkin iltaan asti täynnä ohjelmaa ja lauantaipäivästäkin valtaosa kuluisi Vantaan Maratonilla. Pakkasin kuitenkin lauantaiaamuna toiveikkaasti kameran ja kiikarit mukaan matkaan, jos lintu olisi vielä iltapäivälläkin maisemissa.


42 kilometrin urakan jälkeen pikkulinnut osasivat kertoa, että tiainen olisi mahdollisesti edelleen bongattavissa, joten päätin tehdä palauttavan bongausreissun Herttoniemeen. Oikea paikka löytyi helposti Hiihtäjäntien kerrostalojen ja Itäväylän väliseltä kalliolta ja paikalla oli kello viiden aikaan kaksi muutakin bongaria. Itse lintu ei kuitenkaan ollut saapuessani näkösällä, vaan lähipuissa pyörineitä tiaisparvia piti alkaa käymään kärsivällisesti lintu kerrallaan läpi.

Viitatiainen, Herttoniemi, 13.10.

Läheisestä vaahterasta löytyi melko nopeasti hyvä viitatiaiskandidaatti, mutta laji on hömötiaisen kanssa sen verran samannäköinen ettei varmaa määritystä uskaltanut tehdä nopeasti oksistossa liikkuvasta linnusta. Onneksi sille ei ollut tarvettakaan, sillä muutamaa minuuttia myöhemmin päivän pääesiintyjä lensi aivan lähietäisyydelle tarpeeksi näkyvälle paikalle, että riittävät pukutuntomerkit näkyivät selvästi. Määrityksen varmistukseksi saatiin kuulla myös lajin tunnusomainen kutsuääni, joka rehellisyyden nimissä ei luonnossa kuulostanut niin paljon sanalta "pizza", kuin alan kirjallisuudessa mainostetaan. Linnun ensimmäiseltä visiitiltä jäi talteen myös pari hätäistä kuvaa, mutta parhaita lähikuvausmahdollisuuksia en onnistunut vikkelän linnun kanssa hyödyntämään. Muutaman hetken kuluttua lintu palasi kuitenkin vielä uudestaan poseeraamaan kuvausetäisyydelle, tällä kertaa riittävän rauhallisesti, että onnistuneet lajikuvat saatiin otettua. Hieno elämänpinna tämäkin ja komeaa jatkoa onnistuneiden bongausreissujen putkelle!

Viitatiaisen parhaita pukutuntomerkkejä hömötiaiseen verrattuna ovat vaalean siipipaneelin puute, pienempi leukalappu ja Pohjois-Eurooppalaista hömötiaista ruskehtavampi väritys.

Viitatiainen pesii suurimmassa osassa Eurooppaa. Suomessa harvinainen vierailija, jota tavataan kuitenkin nykyään jo vuosittain.



Comments


bottom of page