Taakse jäänyt kevät toi mukanaan iloisen muutoksen, kun löysimme Jennan kanssa jonkin aikaa jatkuneen etsinnän jälkeen asunnon Arabianrannasta. Uusi kotimme sijaitsee kivenheiton päässä Vanhankaupunginkosken suvannolta erinomaisten lintupaikkojen välittömässä läheisyydessä. Vanhankaupunginlahden ja Viikin luonnonsuojelualue ehti toki tulla tutuksi jo Latokartanossa asuttujen vuosien aikana, mutta nyt alueen upea luonto on entistäkin helpommin tavoitettavissa. Verkatehtaanpuiston rantalehto jatkuu suoraan asuntomme eteen ja mustarastaan, satakielen, kultarinnan, punavarpusen sekä monen muun lajin laulut kuuluvat metsiköstä heti ulko-ovesta ulos astuessa tai parvekkeella istuskellessa.
Alkukeväästä ilahduttivat pikkutikat, joita kuului ja näkyi rantametsikössä päivittäin. Parhaimmillaan pikkutikkanaaras hyppi puunrungoilla vain metrien päässä parvekkeemme avoimista ikkunalaseista. Paras kuvaustilanne ehti kuitenkin mennä hieman ohi nopeasti liikkuvan linnun siirryttyä eteenpäin. Lehdosta löytyi kevään aikana myös varisten, sepelkyyhkyjen, useiden rastaiden ja uuttukyyhkyn pesät, joiden lisäksi lehto tarjoaa äänten perusteella kodin myös monille muille lajeille tiaisista kerttuihin ja peippoihin. Näiden lisäksi kotipihan näkyvintä lajistoa edustavat suvannolla kalastelevat lokit ja tiirat, sekä lahdella ruokailevat ja pesivät harmaahaikarat.
Taloyhtiömme ylimmän kerroksen rappukäytävän ikkunasta ja kerhotilan terassilta aukeaa komea näkymä itään ja etelään Vanhankaupunginlahden ylle. Terassi tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden lahden yli muuttavien lintujen tarkkailuun ja siltä on myös ainakin teoreettinen mahdollisuus havaita suurin osa Lammassaaren ja Lemmenlehdon lietteillä levähtävistä lintulajeista, joskaan näkymä ei puiden takaa ole täysin esteetön, ja pienikokoisimpien lajien, kuten sirrien kannalta etäisyyskin alkaa olla hieman turhan suuri. Joka tapauksessa sijainti on lintujentarkkailun kannalta epäilemättä Helsingin parhaita ja kevään aikana kotoa käsin onkin tarjoutunut mahdollisuuksia jopa suurharvinaisuuksien bongaamiseen. Kesäkuun puoliväliin mennessä olen havainnut Vanhankaupunginlahden ympäristössä kävely/pyöräilyetäisyydellä kotoa 114 lajia, joista 66 kotitalostamme käsin. Nämä ovat kertyneet ilman erityisen tavoitteellista bongaamista ja listoilta puuttuu vielä paljon helppojakin lajeja. Pidemmän ajan tavoitelukemiksi olen asettanut kotoa havaituille lajeille 100 ja lähiympäristössä havaituille lajeille ensin 150 ja myöhemmin ehkä varsin kunnianhimoisesti jopa 200. Alle on koottu muutamia mieleenpainuvimpia tarinoita kuluneelta keväältä.
12.5. Ensimmäinen kotibongaus
Ensimmäiset yritykset kotoa käsin bongaamiseksi pääsin tekemään toukokuun alkupuolella. Herttoniemen päältä ilmoitettiin neljä muuttavaa mehiläissyöjää, jotka mitä todennäköisimmin olisivat ylimpään kerrokseen näkyneet, jos paikalle olisi ehtinyt ajoissa. Havaintoilmoituksen lähettämisestä, vastaanottamisesta ja yläkertaan siirtymisestä syntyvä muutamien minuuttien viive osoittautui kuitenkin tällä kertaa liian pitkäksi. Paria tuntia myöhemmin Lammassaaren niityn reunalta löytyi paikallinen avosetti, jonka pitäisi olla muuttavaa lintua helpompi bongattava. Näkymä Vanhankaupunginlahden lietteille oli kuitenkin liian rajattu ja kahdella ensimmäisellä yrittämällä lintu jäi ilmeisesti katveeseen. Illan viimeinen piipahdus yläkertaan tuotti kuitenkin tulosta ja iloiseksi yllätyksekseni löysin avosetin, joka oli asettunut metrilleen oikeaan paikkaan ja näkyi juuri sopivasti Lemmenlehdon puunrunkojen välistä! Vesirajassa rauhallisesti oleskellut lintu tarjosi sykähdyttävän kotipinnan ja osoitti haaveet kotoa käsin bongaamisesta todella mahdollisiksi. Suurehkona, väritykseltään huomiota herättävänä kahlaajana avosetti osoittautui myös riittävän helposti tunnistettavaksi kaukaakin katsottuna. Pienemmät ja vaikeammin määritettävät tulevaisuuden kahlaajaharvinaisuudet tulevat todennäköisesti vaatimaan kotoa poistumista, ainakin nykyisellä optiikalla ja määritystaidoilla.
16.5. Bongaa päivä pihalla
Lintuharrastajien jokakeväinen Tornien taisto peruuntui tänä vuonna toista kertaa peräkkäin vallitsevan koronatilanteen takia. Tapahtumassa joukkueet eri puolilta Suomea kisaavat siitä, mistä tornista havaitaan päivän aikana eniten lajeja. Tornien taiston tilalla järjestettiin kumpanakin keväänä koronaturvallisempi "Pihojen taisto" ja "Bongaa päivä pihalla"-nimillä kulkenut tapahtuma, jossa lintuja havainnoitiin tornien sijaan yksin kotipihalta käsin. Uuden kotitalomme yläkerta tarjoaa keskivertohelsinkiläispihaan verrattuna erinomaiset havainnointimahdollisuudet ja kisan yhteydessä tarjoutuisi mahdollisuus havaita uusia lajeja kotoa käsin, joten osallistuminen oli alusta asti selvää. Niinpä nousin sunnuntai-aamuna hieman ennen seitsemää ensimmäistä kertaa taloyhtiön kerhohuoneen terassille kiikaroimaan itään ja etelään aukeavaa näkymää Vanhankaupunginlahdelle. Kymmenen tunnin lähes tauotta jatkunut havainnointi tuotti jonkin verran uusia kotipinnoja, mutta paremmilta lajeilta valitettavasti vältyttiin. Kattohaikaran tai kiljukotkan kaltaisia pikkuharvinaisuuksiakaan ei näkynyt, vaikka tapahtumaa edeltävinä ja seuraavina päivänä niitä kyllä Vanhankaupunginlahdella havaittiin. Erityisen yllättävää oli petojen vähäisyys. Ainoa tapahtuman aikana havaitsemani peto oli varhain aamulla kaukana lahden päällä kaarrellut nuolihaukka, vaikka esimerkiksi ruskosuohaukkaa ja merikotkaa olisin etukäteen pitänyt pomminvarmoina lajeina. Liekö syy ollut lintujen vähyydessä, havainnoitsijan huolimattomuudessa vai molemmissa. Lopulliseksi lajimääräksi kirjattiin 50, mikä oli hienoinen pettymys, mutta toisaalta toiseksi korkein Helsingistä ilmoitettu lajimäärä. Muilta paikkakunnilta tapahtumassa yllettiin toki huomattavasti korkeampiin lukuihin. Täysin hukkaan terassistaijaus ei kuitenkaan mennyt, sillä iltapäivällä Helsingissä saatiin nauttia komeasta valkoposkihanhimuutosta. Usean sadan linnun parvia eteni taivaan täydeltä aina kotitalomme päältä kaukaiseen horisonttiin saakka. Yksilömääristä en pitänyt tarkkaa lukua, mutta iltapäivän tuntien aikana Helsingin ylitti varmasti yli 10 000 hanhea. Kuvaaminen jäi itse tapahtuman aikana vähemmälle, joten suuren muuttoparven sijaan kuvituskuvana toimii kaksi terassilta kuvattua Arabianrannan paikallista valkoposkihanhea.
17.5. Sponde haarahaukka!
Kevään kenties ilahduttavin kotipinna tuli yllättäen vain vajaa viikko kotibongauskevään käynnistäneen avosettibongauksen jälkeen. Vanhankaupunginlahdelta ilmoitettiin aamulla viisi muuttavaa kattohaikaraa, joita en onnistunut koko kevään aikana havaitsemaan, vaikka niitä muutti Helsingin yli harva se päivä. Nopeasti kattoterassille ja jalusta pystyyn, mutta haikaroita en siis kaukoputkeen enää löytänyt. Sen sijaan lahden päältä putkeen osui pitkäsiipinen ja kulmikaspyrstöinen peto, jonka totesin hetken hämmästeltyäni haarahaukaksi. Hieno laji, jonka olin tätä ennen nähnyt vain kerran karhukuvauskojulla Kuusamossa yli kymmenen vuotta sitten. Havaintoilmoitus Lammassaaren ylittäneestä haarahaukasta saapui puhelimeen hetki sen jälkeen kun olin havainnut linnun, joten kyseessä oli vieläpä spontaani havainto! Haukka lähestyi lahden päältä Arabianrantaa ja kaartoi komeasti aivan kattoterassin vierestä jatkaen sitten matkaansa länteen variksen kiusaamana. Upean yllätyksen tuomaa iloa tahrasi vain hieman kevyt pettymys siitä, ettei kamera ollut tällä kertaa sattunut mukaan ja kuvat kotitalon yllä kaartelevasta haarahaukasta jäivät vielä ottamatta.
20.5. Kolme pummia ja yksi elis: Vanhankaupunginlahden hullu päivä
Vanhankaupunginlahden ja koko pääkaupunkiseudun kevään heittämällä kovin lintupäivä osui toukokuun 20. päivään, jolloin Viikin suunnalla liikkuneita lintuharrastajia hellittiin aamusta alkaen kovilla lajeilla. Torstai-aamu alkoi vauhdikkaasti, kun Lemmenlehdon lietteeltä ilmoitettiin paikallinen hietatiira! Kaukoputki kainaloon ja yläkertaan, mutta lintu ehti tietenkin poistua lahdelta vain neljä minuuttia ensihavainnon jälkeen. Myöhästyin suurharvinaisuudesta minuutin jos sitäkään. Pettyneenä palasin jatkamaan etätyöpäivää, joka keskeytyi pian uudestaan, kun kännykkään saapui tieto Espoosta itää kohti etenevästä käärmekotkasta. Tällä kertaa kiirettä ei ollut ja ehdin yläkerran terassille hyvissä ajoin odottelemaan lintua, jonka ilmoitettiin hetken päästä kaartelevan Annalan yllä, käytännössä siis lähestulkoon talomme päällä. Siirryin kiireesti terassin toiselle reunalle tähystelemään hyvin rajattua näkymää länteen päin ja havaitsinkin nopeasti suoraan kohti tulevan pedon. Lintu liukui Vanhankaupunginlahdelle lähes suoraan talomme päältä ja sen pidempään miettimättä nappasin kameran ja aloin räpsimään dokumenttikuvia. Linnun jäädessä kaartelemaan lahden ylle ehdin katsoa sitä kameran läpi tarkemmin, jolloin järkytyksekseni tajusin, ettei kyseinen peto ollutkaan käärmekotka, vaan huonoimmalla mahdollisella hetkellä talon yli lentänyt hiirihaukka... Kohdelaji oli tällä välin ohittanut talon toiselta puolelta ja jatkanut kauas lahden toiselle puolelle, josta vielä löysinkin sopivan oloisen petolinnun kaukoputkeen. Lintu oli kuitenkin niin kaukana ettei lajin määrittämiseen ollut mitään mahdollisuutta, joten herkullinen kotipinna jäi surkean tuurin ja huolimattomuuden takia saamatta. Tässä vaiheessa olin jo käytännössä valmis lopettamaan lintuharrastuksen ja myymään optiikkani, mutta päivä ei kuitenkaan ollut vielä ohi, vaan lisää oli tarjolla. Seuraavaksi lännestä olivat saapumassa viiden kattohaikaran parvi sekä pikkukiljukotka. Kolmas kerta toden sanoo, joten ei muuta kun työkone sivuun ja takaisin yläkertaan. Kattohaikarat menivät lopulta hieman pohjoisempaa, joten niistä tuli päivän kolmas huti, mutta erittäin rauhallisesti edennyt pikkukiljukotka saapui lopulta Vanhankaupunginlahden päälle samaa reittiä kuin käärmekotkakin ja tällä kertaa osasin katsoa oikeaan suuntaan. Lintu ilmestyi ensin näkyviin lahden toiselta puolelta länteen päin tähystäneille lintuharrastajille ja näkyi havaintoilmoituksen saapuessa jo omalle tarkkailuterassillenikin koillisen suunnalla jossain Viikinrannan päällä. Vihdoin onnistuminen ja helpottavaa balsamia haavoille päivän aiempien epäonnistumisten jälkeen! Pomarina ei ollut harvinaisuutena läheskään käärmekotkan (tai hietatiiran) veroinen, mutta toisin kuin käärmekotka, pikkukiljukotka oli itselleni elämänpinna, joten otin sen suurella ilolla vastaan! Kotka jäi hetkeksi ottamaan korkeutta Viikin päälle ja jatkoi sitten matkaansa kohti koillista viimeistellen Vanhankaupunginlahden huikean harvinaisuuksien päivän.
23.5. Kiljukotka
Seuraava harvinainen kotka oli vuorossa saman viikon sunnuntai-aamuna, jolloin Lemmenlehdon tervalepän oksalta löytyi esiaikuinen kiljukotka. Onnistunut bongaus vaikutti jo liiankin varmalta, mutta pettymyksekseni puiden oksilta löytyi vain variksia, vaikka kävin kiikaroimassa yläkerran ikkunasta pariinkin kertaan. Pidin jo varmana, että kotka on jossain vaiheessa poistunut lahdelta, kunnes totuus selvisi Lammassaaren pitkospuilla koiraa ulkoiluttaessa. Edelleen paikallaan nököttänyt kiljukotka oli valinnut istumaoksansa niin syvältä Lemmenlehdon sisältä, että se näkyi ainakin sillä hetkellä vain tiettyyn kohtaan pitkospuita, eikä linnun havaitsemiseen Arabianrannasta käsin ollut varmastikaan mitään mahdollisuutta. Kotka nousi ilmaan myöhemmin iltapäivällä, mutta tällöin en ollut enää kotona, joten kotipinna jäi valitettavasti tällä kertaa saamatta.
Commentaires