Linturintamalla itselleni hiljaisen kesän jälkeen syyskuun alussa tarjoutui mahdollisuus kansainvälisten elämänpinnojen kerryttämiseen, kun juhlistimme isovanhempieni 75-vuostissyntymäpäiviä Välimeren risteilyllä. Viikon mittaiseen risteilyyn mahtui sopivasti muutama luontokohde lintuharrastajalle mielenkiintoisista kohteista Mallorcalta ja Sardiniasta. Tavoitelajeihin lukeutuivat Mallorcalla muun muassa Välimeren alueen petolinnut ja Baleaarien saariryhmälle endeeminen baleaarienkerttu, sekä Sardiniassa flamingo ja sulttaanikana, jotka molemmat pesivät saaren pääkaupungin Cagliarin kupeessa sijaitsevalla lintujärvellä.
Reissun ensimmäisiä elämänpinnoja varten ei kuitenkaan tarvinnut seilata Mallorcalle asti. Laivan päästyä Italian Civitavecchiasta avomeren puolelle puolitavoitteellinen kiikarointi hytin terassilta tuotti nopeahkosti alueen molemmat liitäjälajit idänpikkuliitäjän ja välimerenkeltanokkaliitäjän, joista etenkin jälkimmäisiä näkyi matkan varrella myöhemminkin laivan kannelta.
Ensimmäinen matkakohde oli Ranskan Cannes, jonka rantabulevardin varrelta löytyi kasinoiden ja huvijahtien lisäksi idänhopeanokkien porukoita. Alun perin Intiasta kotoisin olevan lajin häkkikarkulaisista alkunsa saaneita villiintyneitä kantoja esiintyy muutamissa paikoissa Lähi-idässä ja Etelä-Euroopassa.
Seuraava satamapaikka sijaitsi Korsikalla, joka tunnetaan muun muassa kotoperäisistä korsikannakkelistaan sekä -hempostaan. Siirtymät kauttaaltaan vuoristoisella saarella ovat kuitenkin pitkiä ja huippukohteet olisivat sijainneet kaukana pysähdyspaikastamme Ajacciosta. Lisäksi ulkona liikkumista rajoitti yllättävä rankkasade, eikä pinnoja näin ollen Korsikalta kertynyt. Sen sijaan Barcelonassa päästiin taas uusien lajien makuun kaupungin puistoalueilla yleisen papukaijalajin, munkkiaratin, avulla. Tämän värikkään vieraslajin lisäksi kiikareihin tarttui Välimeren alueella ilmeisen runsaslukuinen samettipääkerttu, sekä riuttatiira, jonka eurooppalainen lajimuoto listaltani vielä puuttui.
Ensimmäisen varsinaisen luontoretken aika koitti Mallorcalla. Kohteeksi oli valikoitunut upea Boquerin laakso, joka osoittautui luonnossa vielä häikäisevämmäksi kuin kuvissa. Reittimme kulki kahden vuoren välistä pensaiden täplittämää karua laaksoa pitkin meren rannalle Cala Boquerin lahdelle. Retken aikana kävi selväksi, että laakson maine hyvänä petolintupaikkana on täysin perusteltu. Tavallisten tuulihaukkojen lisäksi kallioiden välissä kaarteli lukuisia pikkukotkia, ja välimerenhaukkoja, joten ensimmäiset tavoitelajit tuli kuitattua nopeasti. Petojen lisäksi reitillä näkyi runsaasti pikkulintuja, kuten harmaasieppoja, mustapäätaskuja, keltahemppoja ja erityisesti samettipääkerttuja. Illalla kameran kuvia tarkemmin tutkimalla listalle saatiin kuin saatiinkin lisättyä vielä kaivattu baleaarienkerttu, joka piilottelevasta käytöksestään huolimatta oli tallentunut riittävällä tarkkuudella oksiston välistä muistikortille.
Viimeinen retkikohteemme oli Molentargiuksen luonnonpuisto, joka tunnetaan erityisesti flamingoyhdyskunnastaan. Sardinian pääkaupungin Cagliarin laitamilla sijaitseva matala murtovesiallas ei varsinaisesti vetänyt vertoja Boquerin maisemille, mutta lajien kirjo oli vaikuttava. Ensimmäiset flamingot tulivat vastaan jo altaan eteläpuolella ja päästyämme alueen porteista sisään pääsin lisäämään elämänpinnalistalle myös tuttujen puistolintujen paikalliset versiot mustakottaraisen ja pensasvarpusen. Altaan kaakkoisreunalle rakennetusta piilokojusta oli mukavaa seurailla sateensuojassa lehmähaikaroiden pesintää lähietäisyydeltä ja kiikaroida kaislikon yli flamingojen kansoittamaa vesialuetta. Lehmähaikaroiden lisäksi paikalla oli mm. harmaa-, silkki- ja yöhaikaroita, joista viimeksi mainittu oli itselleni uusi tuttavuus.
Muista retkikohteistamme poiketen Molentargiuksen yleisiin lokkilajeihin kuului etelänharmaalokin ja naurulokin ohella myös kaitanokkalokki. Lisäksi mainittakoon kotimaisista lajeista vielä harmaasorsa, ristisorsa ja ruskosuohaukka, jotka olivat alueella ilmeisen runsaslukuisia. Kun olimme hetken kiikaroinnin jälkeen kuitanneet pinnan vielä paikalle laskeutuneesta avosettiparvesta, päätimme tihkusadetta uhmaten lähteä kävelemään altaan pohjoispuolelle, jonka makean veden lätäköt tarjoaisivat parhaat mahdollisuudet sulttaanikanan bongaamiselle. Valitettavasti vaelluksemme jäi palkitsematta, sillä alueen pohjoisosan portit olivat lukossa, eikä parhaille pelipaikoille ollut asiaa. Kävelymatka ei kuitenkaan ollut kokonaan tulokseton, sillä suojelualueen aitaa seuraavan hiekkatien varrelta löytyi elämäni ensimmäisten mehiläissyöjien parvi. Vaikka sulttaanikana jäikin harmillisesti vain haaveeksi, oli Sardinia siis lopulta lajimäärässä mitattuna ylivoimaisesti paras retkikohde.
Risteily Välimerellä oli siis kaiken kaikkiaan (elämänpinnojen keräilynkin kannalta) lomamatkana erittäin onnistunut! Pisteenä i:n päälle päätesatama Rooma tarjosi vielä italianvarpusen ennen paluulentoa Suomeen. Reissun kokonaislajimääräksi tuli näin ollen 54 lajia, joista 18 olivat itselleni elämänpinnoja.
Uudet elämänpinnat alueittain:
ITALIA:
Välimerenkeltanokkaliitäjä
Idänpikkuliitäjä
Italianvarpunen
CANNES:
Idänhopeanokka
BARCELONA:
Riuttatiira
Munkkiaratti
Samettipääkerttu
MALLORCA:
Pikkukotka
Välimerenhaukka
Baleaarienkerttu
Karimetso
SARDINIA:
Flamingo
Pensasvarpunen
Mustakottarainen
Kaitanokkalokki
Yöhaikara
Avosetti
Mehiläissyöjä
Comentarios