Kevään merkkejä

Nuori harmaahylje on saanut saaliiksi lahnan.

Tammikuussa valmistuneen väitöskirjaprojektin jälkeen tänä keväänä oli paikoitellen aikaa retkeillä lintujen ja muiden kuvauskohteiden perässä, mikä onkin paras mahdollinen tapa kevättä viettää. Tähän juttuun on kerätty muutamia kuvamuistoja kevään varrelta.

Isokoskelokoiraat jään reunalla Vanhankaupunginkosken suvannolla.

Isokoskelot nahkiaisjahdissa

Lyhyen, mutta intensiivisen ja hienon pakkastalven jälkeen kevät saapui rytinällä ja lämpötilat siirtyivät pysyvästi plussan puolelle jo maaliskuun alussa, lähes kuukauden etuajassa. Maaliskuun alkupuolella Suomeen alkoi saapua näkyvämmin myös muuttolintuja, kun ensimmäiset hanhet, joutsenet, kyyhkyt, kiurut ja töyhtöhyypät valtasivat lumen alta paljastuneen maan. Myös vesilinnut ilmestyivät jään alta vapautuneisiin sulapaikkoihin. Vanhankaupunginkoskella varma kevään merkki ovat jokeen nousevia nahkiaisia pyydystävät isokoskelot. Tätä näytelmää on tullut silloin tällöin seurattua alueella liikkuessa ja nyt aktiivisesti kalastelleet koskelot ja somessa näkyneet kuvat muiden harrastajien onnistumisista innoittivat myös itseäni viettämään yhden aamupäivän kosken rannalla. Kuvauspaikka oli varsin miellyttävä. Pienellä alueella kalastelleet koskelot olivat sopivan etäisyyden päässä eivätkä arastelleet suositun ulkoilualueen rannoilla liikkuvia ihmisiä ollenkaan. Tapahtumiakin riitti, etenkin niinä hetkinä kun paikalla kalasti useampi lintu samalla kertaa. Vaikka karkeasti ottaen ehkä joka kahdeskymmenes sukellusyritys päättyi koskelon kannalta onnistuneesti, ei kuvaaminen kuitenkaan ollut liian helppoa. Tyypillisesti pinnan päälle noussut koskelo ehti nielaista saaliinsa ennen kuin tilanteeseen oli mitenkään mahdollista ehtiä mukaan. Välillä tiukasti vastaan kiemurteleva nahkiainen tai lusikkansa mukaan soppaan työntäneet saaliista kilpailleet toiset koskelot saivat aikaan pidempikestoisen näytöksen, jonka aikana kohteen ehti löytää etsimeen. Tilanteet olivat nopeita, eikä vielä parin vuoden takaisella kamerakalustollani olisi ollut mitään mahdollisuutta saada automaattitarkennusta pysymään mukana. Canon EOS R7 ja Canon RF 200-800mm pelasivat kuitenkin hyvin yhteen ja tarkkojakin ruutuja tuli. Muutaman tunnin sessio tuotti lopulta yhden hyvän tilanteen, josta jäi talteen myös riittävän onnistuneet kuvat. Hieno alkukevään päivä lähiluonnossa kosken rannalla!

Parhaat kalapaikat olivat paikoin ruuhkaisia.

Onnistuminen!

Saaliiksi jäänyt nahkiainen taistelee vastaan loppuun asti.

Saaliin kiinni saaminen on vasta ensimmäinen askel. Seuraavaksi liukas nahkiainen pitäisi onnistua nielaisemaan ennen kuin kilpailijat ehtivät paikalle.

Pyrstöä vaille valmis!

Ahvenanmaan linturalli

Alkukevään huipennus ja lintuharrastuskevään perinteinen lähtölaukaus Ahvenanmaan linturalli käytiin tänä vuonna 17.-18.4. Kevään aikaisen alkamisen jälkeen huhtikuu oli ollut varsin kolea, eikä esimerkiksi hyönteissyöjiä ollut vielä juuri odotettavissa verrattain myöhäisestä ralliajankohdasta huolimatta. Kahtena edellisvuonna kilpailu oli päättynyt joukkueemme voittoon, ja koska Ahvenanmaan parhaat lintupaikat olivat jo muutenkin ehtineet tulla tutuiksi useamman vuoden rallaamisen seurauksena, päätimme tänä vuonna hakea uusia haasteita ja keskityimme retkeilemään pelkästään Lumparlandin ja Lemlandin kuntien alueella Ahvenanmaan pääsaaren kaakkoisosissa. Tässä osassa Ahvenanmaata emme olleet koskaan aiemmin vierailleet. Joukkueen kokokin oli tavallista pienempi, kun ralliin lähdettiin tällä kertaa kolmen miehen voimin. Lumparland Lugnttagarnan riveissä rallasivat itseni lisäksi Markus Lauha ja Volter Lukander.

Täysin tuntemattomien paikkojen kiertely nosti aluksi epäilyksiä pintaan, kun ennen rallin alkua pohdimme tosissaan, voiko olla, ettei Lumparlandin kunnan alueella ole ainuttakaan lintua. Päädyimme aloittamaan rallin epämääräiseltä metsänreunalta pienen pellon vierestä, kun mitään parempaakaan ei löytynyt, mutta heti avauspaikka palkitsikin meidät yllättäen rautiaisella ja hömötiaisella! Rallin edetessä vastaan tuli toki todella huonoja lintukohteita, mutta myös paljon iloisia yllätyksiä, kuten monipuolisesti lajeja tuonut Haddnäsin lieteranta sekä idyllinen Herröskatanin niemenkärki lintutorneineen. Siinä missä tavanomaisessa rallissa samat lajit olisi pitänyt etsiä vanhoilta tutuilta luottopaikoilta, ja käytännössä jokainen puutelaji olisi tuntunut epäonnistumiselta, saimme nyt vierailla paineettomasti uusissa paikoissa, ja lähes jokainen löytynyt laji oli aidosti positiivinen yllätys, eikä pelkkä hetkellinen helpotus yhdeltä puutteelta välttymiseltä.

Ensimmäisenä päivänä iloa tuottivat muun muassa Hästkärrin metsässä viereemme korkean kuusen latvaan iloisesti kilisten laskeutunut tilhi, sekä illalla epätoivoisen kaulushaikarakuuntelun lomassa täysin vahingossa löydetty spontaani sarvipöllö! Kumpikin laji havaittiin rallissa vain yhden toisen joukkueen toimesta, joten vältyimme ässälajeilta täpärimmällä mahdollisella marginaalilla. Haddnäsistä (jossa päädyimme lopulta vierailemaan peräti kolmesti) löytyi avausiltana aina kova punasotka, ja lauantain aikana muun muassa lapasotkapari, yli muuttanut tundrahanhipari, sekä muualla Ahvenanmaalla tavalliset, mutta meille taivaanlahjana ilmestyneet ristisorsat.  Myös lauantaiaamun meristaijipaikkamme Herröskatan tuotti positiivisen yllätyksen. Kauniin lehtometsän rajaamassa niemenkärjessä sijainneen tornin lähiympäristössä sielu lepäsi, ja vaikka merilintujen muuttolinja kulki hieman turhan kaukana verrattuna Ahvenanmaan ykkösstaijipaikkoihin Eckerössä, onnistuimme havaitsemaan kaikki perusmerilajit sekä kaupan päälle vielä komean tumman muodon merikihun! Onnistumisena mainittakoon myös Flakavikenin tuhannen tukkasotkan ja telkän seasta esiin kaivettu uivelonaaras. Pahimmiksi pummeiksi jäivät haarapääsky ja punatulkku, jotka Markus ehti havaita rallin aikana, mutta kummankin niin nopeassa tilanteessa, että lajit jäivät minulta ja Volterilta havaitsematta ja pinnat siten kuittaamatta. Kaivelemaan jäivät myös vartti ennen rallin alkua yllämme pyörähtänyt kalasääski, jota ei enää myöhemmin löydetty, sekä kaulushaikaroiden ilmeisen täydellinen puuttuminen rallialueeltamme, vaikka kävimme illan aikana läpi joka ikisen vähänkään potentiaalisen oloisen ruovikkolahden. 

Lopullinen tuloksemme 101 lajia ylitti odotuksemme ja oli haasteeseen nähden varsin onnistunut suoritus, joka riitti tuloslistalla sijaan kärkikymmenikön loppupäässä. Koko rallin voiton vei ansaitusti Joonatan Toivasen ja Nylanderin veljesten Puppuhavaintogeneraattori komealla lajimäärällä 116. Kakkoseksi kirivät kovaa nousua viime vuosina tehneet Lintuinfluensserit niin ikään hienolla tuloksella 113 ja kolmanneksi Ahviksen kestomitalisuosikki ja Jyväskylän lahja maailmalle Jyväskertut lajimäärällä 110. Mukana oli ennätyspaljon joukkueita ja oli taas upeaa olla paikalla todistamassa, miten opiskelijatapahtumien ylivertainen ykkönen saa ihmiset liikkeelle!

Kuvituskuvana Ahvenanmaan tyyppilaji haahka kuvattuna Porkkalanniemellä maaliskuun lopussa. Linturallin aikana keskittyminen oli taas puhtaasti rallaamisessa, eikä yhtään kuvaa tullut otettua.

Vanhankaupunginkosken hylje

Huhtikuun lopulla Jenna kertoi nähneensä iltalenkillä hylkeen aivan naapurissamme Vanhankaupunginkoskessa. Kosken alapuolella näkyy usein keväisin nuoria harmaahylkeitä, jotka ovat epäilemättä kutuvaelluksella suvantoon pakkautuvien kalojen perässä, mutta hylkeen nouseminen itse koskeen saakka oli yllättävä havainto. Kun muutamaa päivää myöhemmin alueen lintuharrastajien Whatsapp-ryhmässä ilmoitettiin hylkeen kalastavan taas koskessa, päätin itsekin lähteä paikalle katsomaan saisiko siitä kuvia. Rantaan päästessäni hylje oli siirtynyt pois kosken itähaarasta, mutta löytyi länsihaaran padon alapuolelta sukeltelemasta. Ihmisiin täysin välinpitämättömästi suhtautunut hylje ei tuntunut välittävän lainkaan minusta tai parista rantamuurilta heitelleestä kalastajasta, vaan nousi välillä pintaan aivan jalkojemme juuressa ja kellui rauhallisesti lähimmillään alle parin metrin päässä meistä. Hetken sukeltelun jälkeen hylje sai napattua komean lahnan, ja pääsimme seuraamaan sen ruokailua. Kuutti onnistui pitämään vastaan pyristelevän saaliin hampaissaan, mutta kuolleenkaan kalan syöminen ei ollut helppo tehtävä. Aikuiset hylkeet osaavat kellua vaivattomasti pystyasennossa ja tukea suurempaa saalista tarvittaessa etukäpälillään, mutta nuorelle kuutille hallittu ruokailu tuotti vielä suuria haasteita. Hylje nousi kerta toisensa jälkeen pintaan saaliinsa kanssa ja yritti ehtiä repäistä siitä palasen hampaillaan ennen pinnan alle painumista, josta seurasi usein myös kalan hetkellinen kadottaminen. Sinnikkäällä yrittämisellä hylje onnistui kuitenkin kovan puhinan ja pärskeen saattelemana nauttimaan saaliinsa pala kerrallaan. Arviolta reilun puolikiloisen lahnan syömiseen kului lopulta pitkälti yli kymmenen minuuttia. Aterian jälkeen hyljenuorukainen kellui vielä hetken muutaman metrin päässä rannasta, kunnes suuntasi hieman syvempiin vesiin etsimään lisää saalista. Ruokaa keväisellä suvannolla ainakin riittää ja paikalle sattuneelta ohikulkijalta kuulin hylkeen napanneen edellisiltana lyhyessä ajassa kosken puolelta ainakin vimman, särjen, kuoreen ja nahkiaisen. Seuraavana päivänä paikalle palatessani kuutti oli kiivennyt Kuninkaankartanonsaaren rantaan ja nukkui rauhallisesti jalkakäytävän reunassa vain parin metrin päässä kalastajista. Hylje viihtyi paikalla alueen asukkaiden ja muiden retkeilijöiden ilona lopulta muutaman viikon verran.

Saaliiksi on jäänyt tällä kertaa lahna.

Terävät hampaat takaavat pitävän otteen ja tekevät hetkessä selvää saaliista.

Saaliskalan syöminen tuotti vaikeuksia, mutta tässä ehdittiin haukata kunnon pala.

Melkein valmista!

Hiljattain itsenäistyneen kuutin päivät koostuvat syömisestä ja lepäilystä.

Tornien taisto

Toukokuu alkoi legendaarisella Tornien taistolla, johon osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Aiempina vuosina on tullut varjoiltua muun muassa kotitalomme kattoterassilta käsin, mutta nyt olin siis ensi kertaa mukana oikeassa lintutornissa kisaan virallisesti ilmoittautuneen joukkueen riveissä. Tiimimme oli yhdistelmäjoukkue Ahvenanmaan linturallin joukkueestamme sekä samaisen rallin rakkaista verivihollisistamme. Espoon Bergön tornissa ¡Vuela alto, señor paloma!n riveissä taistoilivat itseni Markuksen ja Volterin lisäksi Roope Nykänen, Linnea Wartiovaara sekä Reetta Schroderus.

Valitettavasti päivä oli muuton osalta kovin hiljainen, minkä saimme kokea erityisen karvaasti juuri Bergössä. Korkeasta tornista on erinomainen näkyvyys joka suuntaan, joten hyvänä päivänä torni olisi varmasti erinomainen paikka muuton tarkkailuun. Toisaalta sijainti keskellä metsää takaa, että jos muuttoa ei mene, ei tornista näe juuri paikallisiakaan lintuja, vaan peruslajejakin joutuu hakemaan kilometrien päästä mereltä. Alavireisen päivän lopputuloksemme oli vaatimaton 77 lajia, joka oikeutti reilun 300 tornin joukosta jaettuun sijaan 98. Listaltamme jäivät puuttumaan merilajeista muun muassa merihanhi, mustalintu, pilkkasiipi ja riskilä sekä metsälinnuista käsittämättömästi mm. peukaloinen, puukiipijä ja räkätti- sekä punakylkirastas.

Rallin loppusuoralla havaitsemamme kiljukotka pelasti paljon ja teki päivästä kokonaisuudessaan kuitenkin jossain määrin onnistuneen. Laji oli Markukselle 300. suomenpinna, jota oli jo pitkään jahdattu spontaanisti ja nyt raja vihdoin katkesi varsin odotetulla lajilla. Kirkkonummelta saapunut lintu ehti ralliajan puitteissa ylittää koko pääkaupunkiseudun ja siitä kuitattiin pinnat monesta tornista ympäri Espoota ja Helsinkiä.

Punarinta laulaa kuusen latvassa Bergön lintutornin vieressä.

Arktisten vesilintujen muuttoa Rankissa

Kevät huipentui toukokuun puolivälissä perinteiseen arktika-retkeen, joka suuntautui tällä kertaa Rankin saarelle Itäisen Suomenlahden kansallispuiston kupeeseen. Vajaan viikon aikana nähtiin niin kiinnostavia lajeja kuin komeiaa massamuuttoakin, mutta tästä lisää myöhemmin erillisessä jutussa...