Reilu vuosi sitten aloitettu suomalaisten kalojen valokuvausprojekti on nyt edennyt siihen pisteeseen, että suurin osa ns. peruslajeista on kasassa ja kalareissuja täytyy alkaa ulottamaan kauemmas pääkaupunkiseudulta. Kuvattuna on tällä hetkellä 32 lajia, ajantasainen lista ja kaikki lajikuvat löytyvät täältä sekä jatkossa myös Instagramin puolelta. Kalenterivuoteen on mahtunut monia jännittäviä hetkiä uusien lajien parissa, ja niin karvaita pettymyksiä kuin mahtavia onnistumisiakin.
Härkäsimppujahti Airistolla
Fongausvuosi alkoi länsirannikolta ja tammikuun alussa ensimmäisen retken kohteena oli veneilijöiden ja venäläisten rahanpesijöiden, sekä ennen kaikkea härkäsimppujen suosima Airisto. Tiedossamme oli, että syvissä vesissä viihtyviä simppuja olisi mahdollista tavoittaa talviaikaan pystypilkillä venesataman uloimmalta laiturilta, noin kahdenkymmenen metrin syvyydestä. Reissuun oli valmistauduttu tutkimalla huolellisesti muiden fongarien blogeja ja fiilistelemällä näiden aikaisempia härkäsimppuonnistumisia.
Meille ensimmäinen yritys härkäsimppua vastaan oli kuitenkin pettymys. Syvässä vedessä pilkkiin oli vaikeaa saada kunnon tuntumaa, eivätkä kalajumalat tällä kertaa suosineet. Päivän saldona olivat pieni ahven ja särki, jotka eivät juuri lohduttaneet. Plus-sarakkeeseen voitiin kirjata havainnot maakotkasta ja kahdesta harmaahylkeestä, kalansaaliin puolesta mentiin pahasti negatiivisen puolelle. Paikalla oli myös toinen pilkkiporukka, jotka hekin jäivät sillä kertaa ilman härkäsimppua.
Maaliskuun alkupuolella koitti aika ottaa revanssi. Kokeneemmilta fongareilta oli saatu tieto laiturin parhaasta mahdollisesta simppupaikasta metrin tarkkuudella, ja lisäksi olimme päivittäneet välineistöämme kelallisella pilkkivavalla, tukevammalla ja joustamattomalla siimalla, sekä isommilla pilkkeillä, joiden seurauksena tuntuma oli tällä kertaa huomattavasti parempi ja pitkän siiman käsittely helpompaa. Puolipilvisestä plussakelistä huolimatta olosuhteet laiturilla meren äärellä olivat jäätävät. Onneksi olimme varautuneet pitkään kalastussessioon lämpimin vaattein ja mukana oli myös kuumaa juotavaa ja evästä. Tällä kertaa kärsivällisyys ja kylmänsietokyky eivät kuitenkaan joutuneet koetukselle. Vajaan vartin pilkkimisen jälkeen omassa vavassani tuntui painava tärppi ja pitkältä tuntuneen siiman kerimisen jälkeen laiturin päällä roikkui valtava ruskeankirjava hirviö, härkäsimppu! Kala saatiin turvallisesti ylös ja vesiämpäriin, jonka jälkeen pääsimme ihmettelemään sitä lähempää.
Vaikka olin nähnyt härkäsimpusta paljon kuvia, oli se luonnossa paljon suurempi kuin mitä olin kuvitellut. Pituutta kalalla oli noin 25 cm ja pää oli niin leveä, että simppu mahtui kuvausakvaarioomme vain hädin tuskin. Härkäsimpun pää on huomiota herättävän suuri ja puolet kalasta on käytännössä sen päätä. Päälakea koristavat komeat luuukyhmyt, joiden perusteella kala on helppo tunnistaa. Väritys on simppumaisen ruskeankirjava.
Yleisesti rumana pidetty kala oli oikeastaan läheltä katsottuna todella komea ja vaikuttava ilmestys ja tunnetila oli onnistumisen jälkeen euforinen. Suoritimme pikaisesti päivän päätähden kuvaamisen, jonka jälkeen vapautimme sen ja pääsimme nauttimaan ansaitusti eväitä. Jatkoimme pilkkimistä vielä muutaman tunnin ajan, mutta nopeasti noussut simppu jäi lopulta päivän ainoaksi saaliiksi. Yksi kala riitti kuitenkin meille ja vuodenvaihteen pettymys oli paikattu hienolla onnistumisella!
Puutteiden paikkausta Kalamaraton-harjoittelun ohessa
Toukokuussa tarjoutui mahdollisuus paikata listan helpoimpia puutteita Helsingin Kalamaratonin harjoittelun lomassa. Yöllisten lirkkiharjoitusten saaliista kuvattavaksi päätyivät muun muassa hietatokko, liejutokko ja mutu, joista kaksi viimeistä olivat meille kokonaan uusia tuttavuuksia. Itse maratonin tulos oli hankalissa olosuhteissa tyydyttävä, lopputuloksemme oli sama kuin viime vuonna eli 20 lajia. Saavutimme sinänsä tavoitteemme, mutta hyvin sujuneiden harjoitusten jälkeen oli tunne, että enempäänkin olisi ollut mahdollisuus. Paljon on kuitenkin päivästä kiinni, eikä muuttuvia olosuhteita voi hallita, vaikka kuinka harjoittelisi. Viime vuoden saaliista jäivät puuttumaan helpohkoina pitämämme kivisimppu(!!!) ja allikkosalakka, sekä lisäksi kahden edellä mainitun tapaan treeneissä ylös saatu mutu. Uusia lajeja viime vuodesta olivat törö ja liejutokko.
Kaikkien lajien harjoitteluun tai kuvaamiseen ei Kalamaratonia edeltävä aika riittänyt, vaan muutama jätettiin suosiolla maratonin jälkeisille viikoille kuvattavaksi. Ruoholahden kanavasta löytyivät särki sekä mustatäplätokko, lisäksi poimimme käsin kanavasta siloneulan kuvausakvaarioon. Vanhankaupunginsuvanto puolestaan tarjosi vimman ja salakan.
Rantanuoliaisen ja turvan perässä Kotkassa
Kesäkuun alussa olimme päättäneet yrittää rantanuoliaisen kuvaamista Kotkassa. Suomessa harvinaista rantanuoliaista tavataan vain muutamissa paikoissa Kaakkois-Suomessa, emmekä mekään olleet kalaa ikinä nähneet, joten toiveet olivat maltilliset. Meillä oli kuitenkin tiedossa paikka, jossa rantanuoliaisia on varmuudella tavattu, joten olisihan tälle salaperäiselle lajille annettava mahdollisuus.
Hetken etsinnän jälkeen kohteenamme olleelta rannalta löytyi mukavan matala poukama, jonka pohja oli rantanuoliaisille sopivasti pehmeän liejun peitossa. Ensimmäisenä saappaan edestä lähti pakoon muutama kolmipiikki, mutta heti perään valokeilaan osui pohjalla makaava pitkä ja vaalea kala, rantanuoliainen! Rantanulju ei säikkynyt valoa tai saappaita vaan antoi rauhassa lähestyä ja tarjota itselleen syöttiä. Madonpala ei tuntunut kuitenkaan kalalle kelpaavan, vaan syötti sai osakseen pelkkää puhaltelua. Hälytin Markuksenkin paikalle koukuttamaan rantanuoliaista omalla lirkillään, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Kala oli erittäin passiivinen ja syöntihalut täysin nollassa. Löysimme samalta rannalta illan aikana vielä ainakin kolme muutakin yksilöä, mutta kaikkia kaloja vaivasi sama apaattisuus. Kahluuhousuissa hikoillun illan ainoaksi saaliiksi jäivät satojen hyttysten pistot, mikä oli kieltämättä suuri pettymys. Toisaalta rantanuoliaisten näkyminen oli erittäin iloinen yllätys ja kohtaamisesta jäi vahva tunne, että seuraavalla kerralla voisi käydä parempi onni.
Seuraavana päivänä yritimme huuhtoa rantanuoliaispettymystä pois toisella lajilla, jolle meillä oli Kotkasta tiedossa mahdollinen paikka. Tietojemme mukaan Sapokan satama-altaasta olisi mahdollista löytää Etelä-Suomen joissa ja niiden suilla tavattavaa särkikalaa, turpaa. Suuntasimme siis heti aamupäivästä Sapokanlahden vierasvenesatamalle, levitimme satama-altaan kulmaukseen houkutusmäskin särkikaloille ja heitimme onget veteen. Noin vartin odottelun jälkeen saalista alkoi nousta: muutamia ahvenia, särki, taas ahven ja lopulta myös tavoitekala turpa! Leveäpäisen ja suurisuomuisen turvan ulkomuoto oli selvästi omintakeinen ja muista särkikaloista poikkeava ja tämäkin kala oli omalla tavallaan todella näyttävä. Jälleen uusi laji, jota emme olleet koskaan aikaisemmin nähneet elävänä! Noin satagrammainen turpa oli kaiken lisäksi juuri sopivan kokoinen kuvausakvaarioon. Kuvaamisen jälkeen hieno kala vapautettiin kuvausprojektin muiden saaliiden tapaan takaisin pyyntipaikkaan.
Turvan jälkeen kasassa oli jo 29 kuvattua lajia, joista 27 on saatu vapavälinein, joten hyvän menestyksen siivittäminä päätimme jopa kiristää aiemmin tälle vuodelle asetettua 30 lajin tavoitetta. Uudeksi tavoitteeksi asetimme 30 vapavälinein saatua lajia vuoden loppuun mennessä. Kolmen puuttuvan lajin saaminen ei tapahtuisi itsestään, mutta aiempien onnistumisten johdosta olimme kaikesta huolimatta luottavaisia. Jos uusille lajeille ehtisi antaa tarpeeksi aikaa, pitäisi kolmen uuden lajin olla täysin haarukassa.
Vieraslajilammella Salossa ja 30:n raja rikki viisipiikillä!
Loppuvuodelle budjetoidut kolme lajia saatiin ylös heti heinäkuun fongausreissuilla Salossa ja Lohjalla. Ensimmäisen retken kohde oli mitätön hiekkakuoppa Salon lähistöllä ja tavoitelajina Suomen kalaston tuorein tulokas aurinkoahven. Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa lajia tavataan muutamassa pikkulammessa lähinnä Lounais-Suomessa ja kanta on saanut alkunsa ilmeisesti yksittäisten ihmisten istuttamista akvaariokaloista.
Aurinkoahven osoittautui oikean paikan löydyttyä helpoksi pinnaksi. Hiekkapohjainen lampi kuhisi kohdekaloja, joiden värikkäät hahmot erottuivat kirkkaalla kelillä jo kaukaa. Kalat olivat matalassa rannassa melko arkoja, mutta riittävän pitkällä vavalla tarjottu syötti kelpasi erinomaisesti, eikä ensimmäistä saaliskalaa tarvinnut kauaa odotella. Fongausprojektin muista kohteista poiketen aurinkoahventa ei vapautettu kuvaamisen jälkeen, vaan otimme kaikki parikymmentä onkimaamme kalaa ylös. Aggressiivisesti leviävä ja muita lajeja syrjäyttävä aurinkoahven on luokiteltu EU-tasolla haitalliseksi vieraslajiksi, eikä sitä saa päästää takaisin vesistöön. Aurinkoahventa ei hyväksytä viralliseksi lajiksi myöskään useimmissa lajikalastuskilpailuissa lajin tahallisen levittämisen estämiseksi, mutta koska Suomessa esiintyy tällä hetkellä useitakin elinvoimaisia aurinkoahvenpopulaatioita, päätimme sisällyttää lajin projektiimme. Värikäs ja näyttävä aurinkoahven hakee ainakin ulkonäkönsä puolesta vertaistaan suomalaisten kalojen joukosta, mutta lajin haitallisuuden vuoksi olisi toivottavaa, että sen leviäminen saadaan pysäytettyä ajoissa ja olemassa olevat kannat hävitettyä.
Heinäkuun lopulla suuntasimme Lohjanjärvelle tavoittelemaan sulkavaa, jota olimme lapsena saaneet silloin tällöin sattumasaaliina rannalta onkiessamme. Selkävesillä viihtyvä sulkava ei missään olosuhteissa kuulu yleisimpien onkikalojen joukkoon, eikä asiaa auttanut tyyni keli, joka tulkintamme mukaan piti sulkavat kaukana rantavesistä. Päätavoitelajia ei pohja-onkiimme kuulunut, mutta pientä lohtua saimme lahnasta, joka osoittautui odotetun helpoksi ja saatiin vihdoin liitettyä kuvattujen lajien joukkoon. Lahna oli viimeinen ns. helppo laji listallamme, joten senkin puolesta projektissa päästiin kääntämään uusi sivu, kun kaikkia jäljellä olevia lajeja voidaan pitää enemmän tai vähemmän eksoottisina.
Reissun kruunasi kuitenkin huomattavasti pienempi saalis, viisipiikki. Aurinkoahvenen tapaan Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva viisipiikki levisi aikanaan Suomeen Porlan kalanviljelylaitokselle tehtyjen bassi-istutusten ohessa. Viisipiikki kotiutui Porlan lampiin ja sitä tavataan tiettävästi Porlan lisäksi ainoastaan Lohjanjärvessä sekä eräässä vihtiläisessä lammessa, jonne laji levisi karppi-istutusten myötä. Ennakkotietojen mukaan viisipiikki olisi haasteellinen kalastettava, sillä lammista oli alkukesästä jouduttu laskemaan vettä pois, minkä seurauksena viisipiikkien määrä oli laskenut ja kalat olivat piilottelevia. Haastetta lisäsi myös kalan pieni koko. 3-6 cm pitkäksi kasvava viisipiikki kuuluu Suomen pienimpiin lajeihin ja lisäksi kalan suu on huomattavan pieni, mikä vaikeuttaa tartuttamista entisestään.
Paikalle saavuttuamme selvisi, ettei tilanne ollut aivan niin toivoton kun olimme pelänneet. Rantavedessä näkyi liikettä ja ainakaan kalojen havaitseminen ei muodostunut suureksi haasteeksi. Toki riittävän suuren saaliin tartuttaminen ja ylössaaminen olisi asia erikseen. Pienen kokeilun jälkeen parhaaksi tekniikaksi osoittautui havaittujen kalojen aktiivisen jahtaamisen sijaan syötin pudottaminen pinnalla kelluvien vesikasvien rakoihin, joihin kasvillisuuden seassa piileskelevät piikkikalat hyökkäsivät hanakasti syöttiä tutkimaan. Mahdollisuuksia kalan saamiseen tultaisiin siis saamaan. Enää tarvittaisiin riittävän suuri yksilö, joka sattuisi saamaan koukun suuhunsa sellaisessa asennossa, että tartutus olisi mahdollista. Lopulta yritys palkittiin, kun ehkä kahdeskymmenes syöttiäni maistamassa käynyt kala tarttui kiinni ja nousi turvallisesti vedenpinnan yläpuolelle ja haaviin. Viisipiikki kuuluu ehdottomasti vuoden hienoimpiin pinnoihin ja onnistumisen riemu adrenaliinipurkauksen aiheuttaman vapinan keskellä oli sanoinkuvaamaton! Kolmaskymmenes lajipisteemme vapautettiin kuvaamisen jälkeen jatkamaan elämäänsä Porlan lammissa.
Epäonnen seipi
Yksi vuoden tavoitesaaliista oli hieman salakkaa muistuttava särkikala seipi, jonka hajanainen levinneisyysalue painottuu Itä- ja Pohjois-Suomen sisävesiin, sekä rannikolle. Lajia tavataan muun muassa mökkijärvellämme Jaalan Niskajärvellä, josta olemme sen onnistuneet kaksi kertaa onkimaan muutamia vuosia sitten. Olimme yrittäneet uistella seipiä perhoilla ja mikrovaapuilla jo alkukesästä laihoin tuloksin, mutta elokuun alussa päätimme kokeilla onneamme uudestaan. Uistelu kanootista käsin ei taaskaan tuottanut oikeaa lajia, joten siirryimme onkimaan lupaavan tuntuisen virtapaikan viereen. Matalassa salmessa liikkui paljon pieniä särkikaloja ja ylös ehti nousta muutama särki ja salakka, kunnes Markus onnistui koukuttamaan värittömän salakkaa tukevamman kalan, seiven! Kala on muodoltaan särjen ja salakan välimaastosta, silmä on salakan tapaan hailakan kellertävä, mutta peräevä lyhyt, vain selkäevän mittainen, mikä on myös lajin paras tuntomerkki. Koukun irrotuksen jälkeen kaunis ja harvinainen saalis asetettiin hetkeksi haaviin lepäämään traagisin seurauksin. Vanha kumihavas oli hapertunut sen verran, että haavinpohjaan oli syntynyt pieni reikä, jonka kautta arvokas seipimme pujahti karkuun. Jatkoimme onkimista takaiskun masentamina, mutta seivestä ei näkynyt enää merkkiäkään, vaan kanoottiin nousi enää pelkkiä särkiä ja salakoita. Jo ylös saadun seiven karkuutus oli ehdottomasti vuoden pahimpia pettymyksiä ja tämän lajin osalta jäätiin näin ollen odottamaan seuraavaa kesää ja uusia yrityksiä.
40 rikki vuonna 2020?
Hankoon suunniteltu joulukuinen piikkikampelan pyyntireissu jäi huonojen säiden takia toteutumatta, joten viisipiikki jäi vuoden viimeiseksi uudeksi lajipisteeksi listallamme. Uusien lajien tavoittelu jatkunee lopputalven ja alkukevään aikana, seuraavan vuoden tavoitelistalla ovat mm. seipi, siika, muikku, kuore, ankerias, mustatokko, lohi, nieriä, kirjoeväsimppu, sekä mahdollisesti isosimppu ja turska. Seuraava tavoite on asetettu kunnianhimoisesti 40 lajiin vuoden 2020 loppuun mennessä (kaikki pyyntitavat mukaanlukien).
Commentaires